Kiinteistövero nousee 26 kunnassa – teitkö jo kiinteistöveroselvityksen?
Jos kiinteistöveropäätöksessä on virheitä, niiden oikaiseminen voi tuoda merkittäviä veronpalautuksia.
Viisi kuntaa laskee kiinteistöveroprosenttejaan vuonna 2026, mutta 26 kunnassa ne nousevat. Esimerkiksi Espoossa rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti nousee 30 prosenttia.
Kiinteistövero on usein erityisesti ei-vakituisen asumisen rakennusten suurin yksittäinen kuluerä: suurempi kuin lämmityksen, sähkön tai kiinteistön ylläpidon kulut. Esimerkiksi toimistot ovat usein myös sijoituskiinteistöjä, joissa kiinteistöveroprosentin nousu laskee kiinteistön tuottoa ja arvoa.
”Kiinteistönomistajille Espoon 30 prosentin korotus on iso. Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti koskee sijoittajien lisäksi käyttäjä-omistajia, jotka käyttävät kiinteistöään johonkin liiketoimintaan”, kertoo Susteran johtava asiantuntija ja tiimipäällikkö Antti Karppinen.
Karppinen muistuttaa, että vuonna 2024 nostettiin myös maapohjan veroprosentin alarajaa. Esimerkiksi Espoossa se nousi 30 prosenttia, minkä päälle tulee nyt yleisen rakennusten veroprosentin 30 prosentin korotus.
Kiinteistöveropäätös voi sisältää virheitä
Kiinteistöveroselvityksen voi tehdä koska tahansa. Ajankohdassa kannattaa kuitenkin huomioida kolmen vuoden takautuva oikaisumahdollisuus. Tämän vuoden puolella tehdyissä selvityksissä voidaan oikaista vielä vuotta 2022.
Palautusten suuruus on Susteran kiinteistöveroselvityksissä ollut keskimäärin seitsemän prosenttia kiinteistön verosta. Näin laskettuna esimerkiksi 50 000 euron veroista voisi tulla heti neljältä vuodelta säästöä 14 000 euroa. Sen jälkeen kiinteistö saisi vuosittaisen 3 500 euron verosäästön.
”Parhaissa tapauksissa palautukset voivat olla aika massiivisiakin. Toisaalta joskus niitä tulee myös vähän tai ei mitään”, Karppinen kertoo.
Kiinteistöverotus perustuu kiinteistön tietoihin ja ominaisuuksiin. Veropäätösten virheet voivat liittyä esimerkiksi kiinteistön pinta-alaan, tilavuuteen, valmistumisvuoteen tai kantaviin rakenteisiin.
”Etenkin teollisuuskiinteistöissä lämmitys-, vesi- ja sähköjärjestelmien tiedot voivat vaikuttaa kiinteistöveroon. Voi olla myös niin, ettei tonttien maapohjan osalta ole käytetty alennuskaavaa. Sitä voi käyttää isoille vähintään 20 000 neliön kokoisille tonteille.”
Kiinteistöveroselvitys tuo selvää säästöä
Susteralla olemme tehneet tuhansia kiinteistöveroselvityksiä. Alkuun pääsemme pelkällä kiinteistöveropäätöksellä. Muita lähtötietoja ei tarvita.
”Voimme hyödyntää yleisiä lähteitä, kuten karttapalveluita ja rekisteritietoja. Kun etenemme selvityksessä, tarvitsemme pohjakuvia ja mahdollisesti muita lisätietoja. Mutta teemme selvityksen asiakkaalle mahdollisimman helpoksi”, Karppinen sanoo.
Palkkiomme on osuus asiakkaan veronpalautuksesta ja aina palautuksia pienempi.
”Jos palautuksia ei tule lainkaan, selvitys on maksuton. Asiakas ei voi siis hävitä mitään.”
Antti Karppinen
Johtava asiantuntija ja tiimipäällikkö
Sustera on johtava kiinteistön elinkaaren asiantuntijayritys, jonka juuret ulottuvat Pohjoismaihin aina vuoteen 1989 asti. Yli 700 omistautuneen ammattilaisemme ansiosta varmistamme, että rakennukset kasvattavat arvoaan, pysyvät hyväkuntoisina ja tulevat ympäristöystävällisemmiksi. Tavoitteemme on kiihdyttää kiinteistöalan muutosta kohti vastuullista rakentamista ja kiinteistönpitoa.
Tarjoamme asiantuntijapalveluita rakennuksen koko elinkaaren ajalle; tutkimme, tarkastamme ja laadimme selvityksiä. Annamme neuvoja, jotka ennaltaehkäisevät ongelmia ja pienentävät sekä uudiskohteiden että olemassa olevien rakennusten elinkaarikustannuksia. Huolehdimme alati tiukentuvien vastuullisuus- ja energiatehokkuusvaatimusten toteutumisesta. Suunnittelemme, johdamme ja valvomme niin korjaus- kuin uudisrakennusprojektit ammattitaidolla.
Sustera - Buildings are for life.
Avainsanat: