Lehdistötiedote: Ennaltaehkäisy auttaa taistelussa muurahaista vastaan

Report this content

Muurahainen on erittäin sopeutuvainen eläin, minkä johdosta se on levinnyt lähes kaikkialle aivan pohjoisimpia ja eteläisimpiä napa-alueita lukuun ottamatta. Suomessa yli 12 000 muurahaislajista elää n. 60 lajia. Osa niistä luokitellaan tuholaisiksi.

Muurahaisia voi yrittää häätää kotoa tai muista kiinteistöstä kotikonstein, luonnonmukaisin menetelmin tai erilaisten kaupasta saatavien karkotteiden avulla. Useimmat menetelmät ratkaisevat kuitenkin vain jäävuoren huipun tai pahimmassa tapauksessa aiheuttava muurahaisten rynnäkön johonkin toiseen kohteeseen samassa tai naapurin kiinteistössä.

Ammattimainen torjunta perustuu:

  • muurahaisten biologisen käyttäytymisen ja pesän tuhoamiseen
  • talven ja kevään aikana sijoitetuille syöteille jotka sisältävät torjunta-ainetta
  • koko muurahaisyhdyskunnan ja etenkin kuningattaren tuhoamiseen koska kuningattaren myötä tuhoutuu koko yhdyskunta

”Faaraomuurahaiset ovat haastavia torjuttavia ja jos niitä esiintyy kodissasi tai kiinteistössäsi, käänny aina asiantuntijan puoleen” kertoo Jussi Tuomi, Pest & Hygienen tuotepäällikkö. Rakennuksissa pesä voi sijaita esim. alapohjassa, jolloin kotikonstein hyvään torjuntatulokseen voi olla vaikeampi päästä. Syöttivalmisteet ovat helppoja, tehokkaita ja asukkaalle miellyttäviä käyttää. Tällöin ei tarvitse lähteä pois asunnosta.

Omat toimet muurahaisten ennaltaehkäisyyn:

• peitä aina elintarvikkeet

• siivoa kaikki murut ja roiskeet pois keittiöstä ja ruokailutiloista

• siivotessasi siivoa myös keittiön koneiden aluset

• asenna roska-astioihin tiiviit kannet

• älä pidä lemmikin ruoka-astiaa lattialla muulloin kuin ruoka-aikana

• tiivistä esim. ovien ja ikkunapielien halkeamat, raot ja vastaavat muurahaisten sisäänpääsyaukot

Entäpä ampiaiset ja mehiläiset?

Joskus ampiais- tai mehiläispesä on sellaisessa paikassa, josta se on pakko hävittää esim. ihmisten kulkureiteiltä tai asuintilojen läheisyydestä.

Mehiläispesän kohdalla voi miettiä ratkaisuksi soittoa mehiläishoitajalle joka voi tarvittaessa hakea pesän pois ja kesyttää ne omaan yhdyskuntaansa tuottamaan hunajaa.

Mikäli haluat itse ryhtyä ampiaispesän hävityspuuhiin, helpoimmin sen voi tehdä illalla lentoajan jälkeen, jolloin kaikki asukit ovat kotona. Pesän voi leikata muovi- tai paperipussiin, jonka jälkeen se hävitetään. Pesän poistamisen voi käyttää myös hyvin varustetuista liikkeistä saatavia hyönteisten torjunta-aineita. Poistamisen aikana pää kannattaa varmuuden vuoksi suojata esimerkiksi päiväverhokankaalla ja muu vartalo hieman paksummilla vaatteilla.

Seuraavana kesänä ampiainen ottaa vain harvoin vanhan pesän käyttöönsä, mistä syystä niistä mahdollisesti aiheutuva haitta poistuu luontaisesti viimeistään lokakuun loppuun mennessä.

Ampiainen rakentaa yleensä pyöreän, paperimaisen, väriltään harmaan tai hieman punertavan pesän räystään alle tai ullakolle katon rajaan. Rakentamisen aloittaa keväällä maassa, ojanpenkassa, kantokarhossa tai vastaavassa paikassa talvehtinut kuningatar.

Ampiaisia voi ja kannattaa torjua myös asiantuntijavoimin esim. julkisten rakennusten, ravintoloiden ja esim. päiväkotien pihapiireistä.

Lisätietoja antaa: Jussi Tuomi, tuotepäällikkö, Pest & Hygiene, Raksystems Anticimex, puh. 0207 495 764, matkapuhelin 040 594 5401, jussi.tuomi@racx.fi

Juha Aro, operatiivinen päällikkö, Pest & Hygiene, Raksystems Anticimex, puh. 0207 495 709, matkapuhelin 040 701 8538, juha.aro@racx.fi

Terveellisen ja turvallisen elinympäristön asialla


Raksystems Anticimex on rakennus- ja kiinteistöalan sekä elintarvikehygienian palveluyritys. Olemme osa EQT:n omistamaa Anticimex-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin kuntotarkastusyhtiö. Suomessa olemme tehneet yli 50 000 kuntotarkastusta, tuhansia kuntoarvioita ja -tutkimuksia, hygieniatarkastuksia ja tuhoeläintorjuntasopimuksia.

Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme terveellisen ja laadukkaan elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.

Yritysfaktat

•Anticimex Ab perustettiin Ruotsissa vuonna 1934.
•Insinööritoimisto Raksystems Oy perustettiin vuonna 1989.
•Toimintaa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa.
•Anticimex Europen omistaja on EQT.
•Anticimex-konsernin vuoden 2010 liikevaihto oli 195 miljoonaa euroa.
•Konsernin 1900 työntekijää tekevät vuosittain noin miljoona asiakaskäyntiä.

Tilaa