Torakoiden määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti Suomessa

Report this content

Torakoita esiintyy Suomessa jatkuvasti. Matkustamisen seurauksena torakoita tulee lisää matkatavaroiden ja erilaisten kuljetusten mukana. Raksystems Anticimexin omat tuholaistorjuntatyöt torakoiden osalta ovat lisääntyneet 70 % vuodesta 2009 vuoteen 2010. Eniten torakoita esiintyy pääkaupunkiseudun kerrostaloasunnoissa.

Lisääntynyt tuonti- ja vientitoiminta

Lisääntynyt tuonti- ja vientitoiminta tekee tuhoeläinten leviämisen helpommaksi. Tuhoeläinten aiheuttamien ongelmien välttämiseksi on tärkeää tuntea niiden ympäristö ja käyttäytymistavat: ruoka, vesi, lämpö ja piilopaikat houkuttelevat tuhoeläimiä. Lisääntyneet vaatimukset yritysten tuote- ja toimintavarmuudelle asettavat paineita tehokkaalle tuholaistorjunnalle. Laatuvaatimukset ja ympäristöystävällisyys merkitsevät yrittäjälle suurempaa vastuuta ennakoida terveys- ja ympäristöriskit.

Torjunta ja seuranta

Mikäli kiinteistössä epäillään torakkaongelmaa, Raksystems Anticimex asentaa torakoille tarkoitettuja liima-ansoja. Ansassa oleva ”ärsyke” haju houkuttaa torakoita ja ne jäävät ansan liimapintaan kiinni. Ansaan jääneiden hyönteisten perusteella arvioidaan laji, määrä, tulosuunta, kehittymisaste ja myös ennaltaehkäisevästi seuranta ennen kuin torakasta on havaintoja. Tämä toimenpide on yleinen teollisuudessa. Geelin sisältämä houkutinaine houkuttaa torakkaa syömään sitä, kun taas ruiskuttamalla levitetyn torjunta-aineen vaikutus saattaa olla päinvastainen eli torakat leviävät naapuriin.

Torakkalajit

Suomessa pääasiassa esiintyvä torakka on saksan torakka eli russakka. Muita harvemmin

esiintyviä ovat amerikantorakka (sokeritorakka), ruotsintorakka ja ranskantorakka. Suomessa on myös kaksi luonnonvaraista torakkaa, lapin- ja metsätorakka.

Torakat ovat ruskeita tai kellertäviä, koko vaihtelee suuresti russakan 8 – 13 mm amerikantorakan 30 – 45 mm pituuteen. Torakat munat ovat erityisessä munakapselissa, jota naaras kantaa mukanaan tai pudottaa sen johonkin lämpimään paikkaan. Munakoteloista kuoriutuu aikanaan (russakka 30-40 kpl) aikuisia muistuttavia yksilöitä ns. nymphejä.

Torakat ovat sosiaalisia hyönteisiä ja mm. nymfit muodostavat pieniä yhdyskuntia

eri puolille kiinteistöä. Parhaiten niitä löytyy lämpimistä ja kosteista paikoista (keittiö, wc,

kylpyhuone). Russakat ovat päivisin kätköissään ja hakevat ravintoa öisin. Tämän johdosta niiden havaitseminen voi olla asukkaalle tai kiinteistönhoitajalle hankalaa.

Lisätietoja antavat:

Aleksi Anttinen, Liiketoimintayksikön päällikkö, Pest & Hygiene, Raksystems Anticimex
Puh. 0207 495 708, matkapuhelin 040 503 3932, aleksi.anttinen@racx.fi

Jussi Tuomi, tuotepäällikkö, Pest & Hygiene, Raksystems Anticimex, puh. 0207 495 764, matkapuhelin 040 594 5401, jussi.tuomi@racx.fi

Raksystems Anticimex on rakennus- ja kiinteistöalan sekä elintarvikehygienian palveluyritys. Olemme osa ruotsalaisen pörssiyhtiö Ratoksen omistamaa Anticimex-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin kuntotarkastusyhtiö. Suomessa olemme tehneet yli 50 000 kuntotarkastusta, tuhansia kuntoarvioita ja -tutkimuksia, hygieniatarkastuksia ja tuhoeläintorjuntasopimuksia.

Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme terveellisen ja laadukkaan elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.

Anticimex Ab perustettiin Ruotsissa vuonna 1934, Suomeen vuonna 2000. Insinööritoimisto Raksystems Oy perustettiin vuonna 1989.Toimintaa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa. Anticimex Europen omistaja on ruotsalainen pörssiyhtiö Ratos Ab. Anticimex-konsernin vuoden 2009 liikevaihto oli 170 miljoonaa euroa. Konsernin 1700 työntekijää tekevät vuosittain noin miljoona asiakaskäyntiä.

www.racx.fi

Tilaa