Uudessa kulttuuriohjelmassa kulttuurinörtit koukuttavat kaverinsa keskustelemaan

Report this content

Kulttuurikeskustelu Koukussa neljä ruotsinsuomalaista kulttuuripersoonaa keskustelevat kulttuurista ystäviensä kanssa siellä missä muutkin: kaduilla, toreilla, kahviloissa, rautatieasemilla ja näyttämöillä. Syventävän kulttuurikeskustelun teemoina syksyllä muun muassa ihmisen ruumis liikkeessä ja liikkumattomana, jazzmuusikoiden maailmalta saamat vaikutteet ja jäähyväiset.

  
Koukku: Tuomas Ojala, Lina Puranen, Erkki Kuronen, Mika Pohjola. Foto: Mattias Ahlm/Sveriges Radio

– Minä haluan keskustella jäähyväisistä taiteessa ja musiikissa, siitä miten jäähyväiset aiheuttavat haikeutta ja surua samalla kun niissä on uuden mahdollisuuden tuntua ja luovuutta. Keskustelen jäähyväisistä Göteborgin rautatieasemalla, missä omat jäähyväiseni tulevat mieleen joka kerta, sanoo Erkki Kuronen, yksi ohjelman tekijöistä.

Erkki Kuronen on schlagerista pitävä graafinen suunnittelija Göteborgista ja myös Sisuradion kaksikielisen ohjelman Populan juontaja. Toinen Koukun tekijä on Lina Puranen, ”miljonprogramsbruden”, joka on kiinnostunut erityisesti underground-katukulttuurista. Hän viihtyy parhaiten pienillä näyttämöillä ja haluaa keskustella varsinkin aiheista, jotka suututtavat ja provosoivat muita.

– Ensimmäisessä ohjelmassa tapaan salaisessa paikassa neljä salaista henkilöä, joiden kanssa keskustelemme ei-niin-salaisesta aiheesta: taiteesta ja taitelijan identiteetistä, Lina Puranen kertoo.

Kulttuurikeskustelua tekevät syksyllä myös Mika Pohjola, ”täysin insnöad” jazzmuusikkonörtti ja säveltäjä, joka haluaa keskustella muusikon maailmasta, vaikka ei muista muusikoista tiedä mitään, sekä Tuomas Ojala, Ipanaimprosta tuttu muusikko, joka tykkää esiintymisen epävarmasta olemuksesta ja voi suorassa lähetyksessä jopa juosta maratonin!

Jäätkö sinäkin Koukkuun?

Kulttuurikeskustelu Koukku on kuunneltavissa Sisuradiossa 20. syyskuuta alkaen sunnuntaisin kello 07.34 P2- ja P6-kanavilla, osoitteessa http://sverigesradio.se/sisuradio, Sveriges Radio Play -sovelluksessa sekä DAB-radion kautta. Ohjelma on kuunneltavissa jälkikäteen ja ladattavissa pod-tiedostona Sisuradion nettisivuilla ja Sveriges Radio Play -sovelluksessa.

Lehdistökuvat:

Koukku.Tuomas Ojala,  Lina Puranen, Erkki Kuronen, Mika Pohjola. Foto: Mattias Ahlm/Sveriges Radio 
http://sverigesradio.se/Diverse/AppData/isidor/images/News_images/1191/3576476_3000_2000.jpg

Koukku. Erkki Kuronen. Foto: Mattias Ahlm/Sveriges Radio 
http://sverigesradio.se/Diverse/AppData/isidor/images/News_images/1191/3576479_3000_2000.jpg

Koukku. Tuomas Ojala. Foto: Mattias Ahlm/Sveriges Radio 
http://sverigesradio.se/Diverse/AppData/isidor/images/News_images/1191/3576482_3000_2000.jpg

Koukku. Lina Puranen. Foto: Mattias Ahlm/Sveriges Radio 
http://sverigesradio.se/Diverse/AppData/isidor/images/News_images/1191/3576484_3000_2000.jpg

Koukku. Mika Pohjola. Foto: Mattias Ahlm/Sveriges Radio 
http://sverigesradio.se/Diverse/AppData/isidor/images/News_images/1191/3576488_3000_1999.jpg

Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:

Eva Sahlin, lehdistövastaava 
eva.sahlin@sverigesradio.se 
+46-70-684 18 52

Kirsi Blomberg, toimittaja/redaktör 
kirsi.blomberg@sverigesradio.se 
+46-8-78 425 21

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia