Ensimmäinen Global Fest järjestetään Musiikkitalossa joulukuussa

Report this content

Tiedote medialle 23.11.2016
Vapaa julkaistavaksi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia järjestää ensimmäistä kertaa globaalille ja kulttuurienväliselle musiikille omistetun Global Festin Helsingin Musiikkitalossa 8.–10. joulukuuta. Esiintyjinä festivaalilla on Sibelius-Akatemian ja tanskalaisen Royal Academy of Musicin yhteisen Global Music -maisteriohjelman opiskelijoita, jotka tulevat monista eri maista ja kulttuureista.

- Festivaalilla esiintyvät yhtyeet ovat kulttuurisesti sekoittuneita. Maailmanperinnemusiikin sijaan luomme uutta globaalia musiikkia kulttuurien kohdatessa, kertoo festivaalin taiteellinen kuraattori, lehtori Nathan Riki Thomson.

Global Festin tarkoituksena on myös näyttää, miten musiikin avulla voidaan lisätä ymmärrystä eri kulttuureista tulevien ihmisten kesken. Festivaalin free stage -tapahtumiin osallistuu esimerkiksi irakilais- ja syyrialaistaustaisia turvapaikanhakijoita, joiden kanssa opiskelijat ovat tehneet yhteistyötä jo viime keväästä lähtien.

Luvassa on musiikkia aina pienemmistä yhtyeistä suureen Global Orchestraan ja kuorokokoonpanoihin sekä turvapaikanhakijoiden musiikkiryhmistä lapsiryhmiin. Esitysten lisäksi Global Fest tarjoaa Global Music Programme -opiskelijoiden ohjaamia vapaapääsyllisiä työpajoja yleisölle. Työpajoissa voi oppia globaaleja rytmejä, laulutekniikoita sekä lauluja ja tansseja monikulttuurisen yhteisön ympäröimänä.

Global Fest Musiikkitalossa 8.–10.12.2016

Kaikki Global Fest -tapahtumat: bit.ly/globalfest_2016
Festivaalin ohjelma flyerina
Työpajat: uniarts.fi/globalfest-workshops
Liput kolmeen maksulliseen konserttiin: 17,50/11,50/6,50 € (Ticketmaster), 15/10/5 € (Musiikkitalo), festaripassi kaikkiin maksullisiin konsertteihin: 32,50 € (Ticketmaster), 30 € (Musiikkitalo). Muihin festivaalin tapahtumiin ja työpajoihin on vapaa pääsy.

Lisätietoja, kuvat, median vapaaliput ja haastattelupyynnöt

Tuottaja Janne Ikäheimo
p. 040 710 4344
janne.ikaheimo@uniarts.fi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.uniarts.fi

Avainsanat: