Kirkkomusiikki kohtaa kansanmusiikin uudella tavalla Musiikkitalossa 29.10.

Report this content

Tiedote medialle 22.10.
Vapaa julkaistavaksi

Maineikkaat kansanmuusikkopedagogit Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila sekä Sibelius-Akatemian kirkko- ja urkumusiikin aineryhmässä opettava Senni Valtonen esiintyvät pelimannihenkisten virsien kera Musiikkitalon Organo-salissa 29. lokakuuta. Konsertti on osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konserttisarjaa.

Senni Valtosen ja Timo Alakotilan perustama duo on esittänyt pelimannivirsiä ensimmäisen kerran Espoon tuomiokirkossa vuonna 2014, jatkaen konsertteja viime kesänä kirkoissa ympäri Suomea.

- Haluamme yhdistellä perinteistä pelimannimusiikkia ja virsiä omintakeisella tavalla. Konserttiyleisön ja järjestäjien vastaanotto on ollut erittäin hyvä, Timo Alakotila kertoo.

Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi on vieraillut duon virsikonserteissa muutaman kerran, ja on mukana myös Musiikkitalon konsertissa.

- Marian henkeäsalpaavan taivaallinen soitto ja tulkinta sopii tähän kokonaisuuteen paremmin kuin hyvin. Käytämme hänen ammattitaitoaan tässä yhteydessä aina kun on mahdollista, Alakotila kertoo.

Konsertissa kuullaan versioita monista tutuista virsistä, kuten Soi kunniaksi luojan, Suvivirsi ja Käykäämme nyt Jerusalemiin.

Psalttamus – Pelimannivirsiä!
To 29.10. klo 19.00
Organo, Musiikkitalo
Liput: 17,50/11,50/6,50 € (Lippupalvelu), 15/10/5 € (Musiikkitalo)
Maria Kalaniemi, harmonikka
Senni Valtonen, kantele, urut, puhaltimet
Timo Alakotila, piano, harmooni

Lisätiedot, kuvat, haastattelupyynnöt ja median vapaaliput

Tuottaja Ulla Havulehto
p. 050 384 3451
ulla.havulehto@uniarts.fi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.uniarts.fi

Avainsanat: