Pianosonaatin monet ulottuvuudet tohtorintutkinnon keskiössä
Tiedote medialle 8.11.2016
Julkaistavissa heti
Pianisti Matilda Kärkkäinen uppoutui tohtorintutkinnossaan pianosonaattikirjallisuuden monimuotoisuuteen. Hänen taiteellinen tohtorintutkintonsa tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 19.11.2016.
Sonaatit kuuluvat pianokirjallisuuden kulmakiviin. Matilda Kärkkäinen esitti viidessä jatkotutkintokonsertissaan pianosonaatteja 1700-luvun lopulta 1950-luvulle. Konserttien teemoina olivat muun muassa sonatiinin ja sonaatin rajapinta, teosten historialliset tai emotionaaliset viitekehykset sekä fantasian ja sonaatin yhteensulautuminen. Konserttiohjelmissa kuuluivat sekä pianomusiikin kehityskaari että sonaatin monet ulottuvuudet teoslajina. Kärkkäinen ilmensi pianotekstuurin muutosta muun muassa soittamalla osia ohjelmistaan sellaisilla pianoilla, joita säveltäjillä oli käytössään teoksia säveltäessään. Jokaisessa konsertissa oli mukana yksi suuri romantiikan ajan sonaatti.
- Pianosonaattikirjallisuus on lähes loputon aarreaitta. Halusin luoda ohjelmakokonaisuuksia, joissa pianosonaattien erilaiset piirteet tulisivat ilmi niin tyylillisesti kuin pianistisesti, Kärkkäinen toteaa.
Tutkielmassaan Kärkkäinen perehtyi Robert Schumannin Sonaattiin op. 11. Hän teki tapaustutkimuksen pianistin työstä laajamuotoisen teoksen parissa. Kärkkäinen lähestyi sävellystä eri näkökulmista: kartoittamalla sen taustoja lähdekirjallisuuden avulla, tekemällä siitä harmonia- ja muotoanalyysin ja vertailemalla soittokokemustaan fortepianon ja modernin flyygelin välillä.
- Soitettuani Schumannin sonaattia fortepianolla tunsin löytäneeni ratkaisuja sellaisiin soinnillisiin ongelmiin, joita havaitsin soittaessani teosta modernilla flyygelillä. Tämä muutti sointikuvaihannettani myös modernin soittimen parissa, Kärkkäinen toteaa.
Lisätietoja: Matilda Kärkkäinen, matilda.karkkainen@uniarts.fi
Taiteellinen opin- ja taidonnäyte: Moniulotteinen pianosonaatti
Tutkielma: Pianistin tulkinnan muodostuminen Robert Schumannin Sonaatista op. 11
Tutkielma eThesis-tietokannassa
Tutkielman tarkastaja: MuT, tutkija Anna Pulkkis
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: pianotaiteilija, lehtori Juhani Lagerspetz (pj.), pianotaiteilija, professori Stefan Bojsten, MuT, pianotaiteilija, yliopistonlehtori Annikka Konttori-Gustafsson, MuT, pianotaiteilija Risto-Matti Marin, viulutaiteilija, professori Réka Szilvay
Tarkastustilaisuuden valvoja: MuT, varadekaani Tuire Kuusi
Taiteilijakoulutus, DocMus-tohtorikoulu
Lisätietoja tohtorikoulutuksesta Taideyliopistossa
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.
www.uniarts.fi
Avainsanat: