Sibelius-Akatemian ooppera esittää ranskalaista musiikkia sisältävän Yön kasvot 16.–20. lokakuuta

Report this content

Tiedote medialle 24.9.2015
Vapaa julkaistavaksi

Sibelius-Akatemian oopperan syyskauden tuotantona nähdään Reija Wäreen ja Martina Roosin ohjaama Yön kasvot, joka vie katsojan unten ja painajaisten maailmaan. Neljässä esityksessä kuullaan Maurice Ravelin L'enfant et les sortilèges (Lumottu lapsi) -oopperan lisäksi kokoelma ranskalaisia aarioita ja lauluja 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Tuotantoa esitetään 16.–20. lokakuuta Musiikkitalon Sonore-salissa.

- Esitys koostuu kahdesta toisistaan täysin erilaisesta musiikkimuodosta. Ravelin virtuoottisessa oopperassa jokaisella laulajalla on omat tehtävänsä suuressa mosaiikissa. Toinen puoli keskittyy yhteen lavalla olevaan ihmiseen. Silloin jokainen on lahjomattomasti omillaan ja alasti omien tuntemustensa ja persoonansa kanssa, oopperakoulutuksen professori Markus Lehtinen kuvailee. 

L'enfant et les sortilèges’n ohjaa Reija Wäre, joka on ohjannut runsaasti musikaaleja ja tehnyt tanssikoreografioita. Projekti on Wäreen ensimmäinen oopperaohjaus.

- Halusimme ohjaajan, joka pakottaa opiskelijat käyttämään näyttämöilmaisussaan muitakin keinoja kuin mitä oopperan ja klassisen musiikin konventiot tarjoavat, Lehtinen kertoo. 

Wärettä kiehtoo musiikin ja liikkeen yhdistelmä ja niillä leikkiminen.

- Teos seuraa unen logiikkaa. Ihmiset ovat lavalla jatkuvassa muutoksessa, ja monet hahmot muuttavat orgaanisesti yksinkertaisilla elementeillä muotoaan ja tunnelmaa, Wäre kuvailee.

Illan jälkimmäisen puolen ohjaava Martina Roos tarttuu kiinni unen toiseen puoleen, painajaiseen. Siinä Ravelissa nähdyt hahmot ovat kasvaneet aikuisiksi ja ovat unessa.

- Juonellisen tarinan sijaan on tarkoitus mennä mahdollisimman lähelle yleisöä unen maailmassa, missä asiat ja suhteet voivat olla erilaisia kuin hereillä ollessa. Silloin voidaan mennä äärimmäisyyksiin, kun mukava ja houkutteleva vääristyy joksikin uhkaavaksi, Roos kertoo.

Sibelius-Akatemian ooppera: Yön kasvot
Pe 16.10. klo 19.00
La 17.10. klo 19.00
Ma 19.10. klo 19.00
Ti 20.10. klo 19.00
Sonore, Musiikkitalo
Liput toim. kuluineen: 32,50/22,50/11,50 € (Lippupalvelu), 30/20/10 € (Musiikkitalo).

Sibelius-Akatemian ooppera
Oopperaorkesteri ja kuoro
Tanssivintti-kollektiivin tanssijat
Ohjaus: Reija Wäre ja Martina Roos
Musiikinjohto: Markus Lehtinen / Jaan Ots
Lavastus: Markku Pätilä
Puvustus: Pia Lasonen
Valaistus: Valo Virtanen
Projisoinnit: Jenni Valorinta
Maskeeraus: Tuija Luukkainen

Lisätiedot, haastattelupyynnöt, median vapaaliput ja kuvat

Tuottaja Emilia Hänninen
emilia.hanninen@uniarts.fi
p. 0505262005

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.uniarts.fi

Avainsanat: