Taideyliopisto avaa ovensa keskiviikkona 25.3.

Report this content

Taideyliopisto avaa ovet yleisölle ja tuo nuorten taiteilijoiden työskentelyä julkisesti nähtäville teemalla taidetta tuoreimmillaan. Keskiviikkona 25.3.  järjestettävissä avoimien ovien päivässä yleisö pääsee tutustumaan harjoituksiin, näyttelyihin, teosesittelyihin, opastetuille kierroksille ja muuhun ohjelmaan Taideyliopiston akatemioissa.

Teatterikorkeakoulun ohjelman avaa huhtikuussa ensi-iltansa saava Antagonisti-näytelmä klo 12.00. Ohjelma jatkuu avoimien harjoitusten, kiertokäyntien, tanssidemojen ja teosesittelyjen parissa aina klo 20 saakka.

Sibelius-Akatemian ohjelma alkaa klo 13.30 Musiikkitalon toimipisteessä, jossa DocMus-tohtorikoulu esittäytyy. Ohjelmaa jatkavat sävellys, ooppera, jazz, maisteriohjelmien esittelyt sekä pianomusiikki. Illalla ohjelmaa on lisäksi Kallion kirkossa, sekä Töölönkadun ja Nervanderinkadun toimipisteissä.

Kuvataideakatemian ohjelma tapahtuu Exhibition Laboratoryssa (Merimiehenkatu 36). Yleisö pääsee tutustumaan Laboratory of Hearing -näyttelyyn, johon sisältyy myös runsaasti puheohjelmaa ja performansseja. Illalla näyttelytilassa kuullaan nuoren taiteilijan Rachel Allenin (UK) luento klo 18–19.

– Avoimet ovet on osa laajempaa yleisölle avointa kokonaisuutta, jonka kautta rohkaisemme opiskelijoita uudenlaisiin kohtaamisiin yleisön kanssa ja kertomaan omasta taiteestaan, kertoo Teatterikorkeakoulun tuottaja Nina Numminen.

Yleisötyön vahvistaminen on yksi Taideyliopiston painopistealueista. Taideyliopisto kehittää monimuotoista vuorovaikutusta yhteiskunnan kanssa.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Koko päivän ohjelma löytyy Taideyliopiston nettisivuilta osoitteesta www.uniarts.fi/taidetta.

Lisätiedot:

Hanna Prami, Taideyliopiston markkinointisuunnittelija, puh. 046 922 0656,hanna.prami@uniarts.fi

Henna Kontusalmi, Kuvataideakatemian tiedottaja, puh. 050 4488 530, henna.kontusalmi@uniarts.fi

Nina Numminen, Teatterikorkeakoulun tuottaja, puh. 0400 792 027, nina.numminen@uniarts.fi

Karoliina Pirkkanen, Sibelius-Akatemian tiedottaja, puh. 040 710 4319, karoliina.pirkkanen@uniarts.fi

Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. Vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Opiskelijoita on yhteensä noin 2100 ja henkilötyövuosia noin 600.

Multimedia

Multimedia