Taideyliopiston ensimmäinen yhteinen lukuvuosi käynnistyy

Report this content

Taideyliopiston ensimmäinen yhteinen lukuvuosi sisältää uusia avauksia, jotka tukevat yhteistyön syntymistä eri taidelajien välillä. Media on tervetullut seuraamaan lukuvuoden avajaisia 2.9. klo 17.30 Musiikkitalolla.

Uusia avauksia eli luontevia yhteistyöalueita ovat ooppera ja musiikkiteatteri, äänitaide, taidekirjoittaminen, taidepedagogiikan koulutus ja tutkimus, taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma sekä yhteisten tutkimuspalveluiden kehittäminen.

- Innostavan oppimisympäristön luominen on päätavoitteemme. Akatemioiden välinen liikkuvuus ja yhteistyö on tärkeä väline tämän tavoitteen saavuttamisessa, toteaa Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg.

Lisäksi Taideyliopisto tukee tänä syksynä 100 000 eurolla opiskelijalähtöisiä sisältökokeiluja, jotka edistävät taiteenalojen yhteistyötä.

- Sisältökokeilut mahdollistavat uuden taiteen syntymisen ilman onnistumisen paineita, Rosenberg kertoo.

Taideyliopiston avajaisia vietetään maanantaina 2.9. Musiikkitalon Konserttisalissa klo 17.30. Ohjelmassa on avoimella haulla valittuja, monitaiteellisia esityksiä Taideyliopiston opiskelijoilta sekä opetusministeri Krista Kiurun, rehtori Tiina Rosenbergin ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Annika Kempen puheet. Media on tervetullut seuraamaan avajaisia.

Avajaisviikolla yleisö voi tutustua Taideyliopiston opiskelijoiden työskentelyyn seuraavissa tapahtumissa:

Kati Raatikainen ja Markku Essel: HUMANIMAL - kulttuurieläin ihminen

Humanimal on liikkeellinen esitysleikki, jossa neljä toisilleen vierasta ihmistä luovat heille ennalta tuntemattoman esityksen. Sen koreografia rakentuu toiminnassa syntyvien suhteiden kautta, purkaa auki sovinnaisen käyttäytymisen kaavoja ja tuo esiin olemisemme eläimellisen perustan.

Yleisö voi ilmoittautua mukaan esiintyjäksi tapahtuman Facebook-sivulla: www.facebook.com/wearehumanimal.

Ke 4.9.2013 klo 11,12 ja 13 (kesto 10 min.), Luonnontieteellinen museo, Pohjoinen Rautatienkatu 13 A

Yli

Yli (2013) on kolmen nuoren eri taiteenlajin osaajan vuorovaikutteisesti luoma yhteisteos. Onko meidän tyydyttävä niihin rooleihin ja oletuksiin, joihin taustamme meidät asettaa ja joista käsin toimintaamme tulkitaan? Mitä voimme löytää niiden ulkopuolelta?

Soili Huhtakallio valmistui juuri tanssitaiteen kandidaatiksi ja aloittaa tänä syksynä koreografian opinnot. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa mm. kehollisuuden ja äänenkäytön rajapinta ja näiden keskinäinen vaikutus tai samuus, sekä eri taidemuotojen esityskonventiot ja näiden vertailu.

Niilo Tarnanen opiskelee sävellystä Sibelius-Akatemiassa Veli-Matti Puumalan johdolla. Hän on erityisen kiinnostunut taiteiden välisestä vuorovaikutuksesta sekä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hän on aktiivinen amatöörifagotisti ja -laulaja sekä yhdistystoimija.

Aura Visala valmistui musiikin kandidaatiksi keväällä 2013 ja suuntaa syyskuun lopulla Berliinin Universität der Künsteen suorittamaan maisteriopintojaan cembalonsoitossa Mitzi Meyersonin johdolla. Häntä kiehtovat läsnäolon voima, kielen ulkopuolella syntyvä kommunikaatio sekä taiteen ja yhteiskunnan suunta. Hän vannoo sääntöjen täydellisen hallitsemisen, ja niitä vastaan hienovaraisen kapinoinnin, nimiin.

Esitys toteutetaan Kaiku-galleriassa kuvataiteilija Hunt Emersonin avajaisissa.

Pe 6.9. klo 17 Kaiku-galleria (Kaikukatu 4, 00530 Helsinki)

     

Lisätiedot:

Laura Manninen, viestintäpäällikkö, laura.manninen@uniarts.fi, puh. 0400 792 065

www.uniarts.fi


Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. Vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Opiskelijoita on yhteensä noin 2100 ja henkilötyövuosia noin 600.