Taideyliopiston rehtoriksi Tiina Rosenberg

Report this content

Taideyliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi on valittu Tiina Rosenberg (s. 1958). Rosenberg toimii tällä hetkellä teatteritieteen professorina Tukholman yliopistossa. Hän aloittaa viisivuotisessa tehtävässään 1.1.2013. Päätöksen teki Taideyliopiston hallitus yksimielisesti kokouksessaan tänään 24.10.

Rehtorin valinnassa tärkeitä kriteereitä olivat syvällinen taiteen tuntemus, käytännössä osoitettu johtamiskokemus sekä kansainväliset verkostot.

”Taideyliopiston tehtävä on taiteen vapauden ja arvon rakentaminen. Sen piirissä toimii voimantuntoinen taideyhteisö. Taideyliopiston ensimmäinen rehtori on arvojohtaja ja muutosjohtaja. Hän auttaa Taideyliopiston yhteisöä kirkastamaan uuden instituution suunnan. Onnistuakseen tässä tehtävässään rehtorin on tunnettava omakohtaisesti, laajasti ja syvällisesti Taideyliopiston alaan kuuluvia taiteita. Tiina Rosenberg on syvällisesti taiteesta ajatteleva, kauaskatsova ja kansainvälisesti näkemyksellinen”, kertoo Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja Saku Mantere.

Helsingissä syntynyt ja kasvanut Tiina Rosenberg on toiminut aiemmin muun muassa opintorehtorina ja sukupuolentutkimuksen professorina Tukholmassa, professorina ja laitosjohtajana Lundin yliopistossa, Tukholman yliopiston elokuvatieteen laitoksen johtajana sekä teatteritieteen yliopistonlehtorina Tukholman yliopistossa. Hän väitteli teatteritieteen tohtoriksi vuonna 1993 Tukholman yliopistosta.

Tiina Rosenbergin tutkijanura on kansainvälisesti merkittävä. Sen lisäksi hänet tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja kirjoittajana.

”Rosenberg on keskusteleva, diplomaattinen ja luja johtaja, jolla on vahva tahto ja sinnikäs asenne. Hän viestii puheessaan ja toiminnassaan sitä arvopohjaa, jolle Taideyliopiston tulevaisuuden on hyvä rakentua: yliopistollisuutta, kriittisyyttä, demokraattisuutta ja syväsuuntaista taiteen ja sen perinteiden arvostusta”, Mantere toteaa.

Taideyliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät. Perustettava vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Nykyisten yliopistojen henkilöstö ja opiskelijat siirtyvät Taideyliopistoon sen aloittaessa toimintansa. Opiskelijoita on yhteensä noin 2 100 ja henkilötyövuosia noin 600.

Lisätiedot:

Saku Mantere, Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 3819782

Haastattelupyynnöt:

Laura Manninen, Teatterikorkeakoulun viestintäpäällikkö, puh. 0400 792 065, laura.manninen@teak.fi

Lehdistökuvia:

http://www.su.se/om-oss/press-media-nyheter/pressrum/pressbilder/forskare/forskare-k-r/rosenberg-tiina-1.25749