Tohtorintutkinnon myötä syntyi uudenlaisia tulkintoja Sibeliuksen näyttämöteoksista

Report this content

Kapellimestari Tuomas Hannikainen tutustui tohtorintutkintonsa yhteydessä myös tutkijan, ohjaajan, sovittajan, käsikirjoittajan ja näyttelijän tehtäviin.

Tohtorintutkinnossaan Hannikainen on tuonut uudella tavalla esille Jean Sibeliuksen (1865-1957) näyttämömusiikkia ja samalla laajentanut kapellimestarin roolia. Taiteilijakoulutuksessa valmistuva tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 2.6.2018. 

Tohtorintutkintoon sisältyvissä viidessä esityksessä kuultiin valtaosa Sibeliuksen mittavasta mutta paitsioon jääneestä näyttämömusiikista suomalaisten huippuorkesterien ja näyttelijöiden esittämänä. Orkesterin johtamisen lisäksi Hannikainen hoiti esityksissä myös ohjaajan, käsikirjoittajan, dramaturgin, näyttelijän, sovittajan sekä lavastus- ja puvustussuunnittelijan tehtäviä. Hyödyntämällä videotaidetta, kirjallisuutta, teatteria ja kuvataidetta hän pyrki helpottamaan Sibeliuksen näyttämömusiikin esittämistä konserttisaleissa unohtamatta niiden näyttämöllistä luonnetta. 

Sibeliuksen mittavaa näyttämömusiikkituotantoa on tutkittu toistaiseksi vasta hyvin vähän. Kirjallisessa tutkielmassaan Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä Hannikainen perehtyi erityisesti Sibeliuksen teokseen Jungfrun i tornet (1896). Hannikaisen mukaan Jungfrunin maine on kärsinyt epäselvästä kategorisoinnista.

- Aineistoni perusteella Sibelius oli itsekin epävarma Jungfrunin lajityypistä. Mielestäni teoksen voi nähdä oopperan sijasta myös aikanaan suositun kuvaelmaperinteen jatkumona. Laatunsa ja mittakaavansa puolesta se kuuluisi sellaisten huipputeosten joukkoon kuten Kullervo, En sagan alkuperäisversio ja Lemminkäis-legendat. Päiväkirjamerkintöihin perustuen uskon Sibeliuksen suunnitelleen Jungfrunin ja Kullervon yhdistämistä.

Lisätiedot:
Tuomas Hannikainen
tuomas.hannikainen@iki.fi

Tuomas Hannikaisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
2.6.2018 klo 12, Musiikkitalo, Organo-sali

Tohtorintutkinnon otsikko: Sibeliuksen näyttämömusiikkiaarteita
Tutkielma: Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä Tutkielma Helda-tietokannassa

Tutkielman tarkastaja: Tuija Wicklund

Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Erik T. Tawaststjerna, Atso Almila, Veijo Murtomäki, Pentti Paavolainen, Nils Schweckendiek, Jan Söderblom (Matti Hyökki konsertissa 20.9.2014)

Tarkastustilaisuuden valvoja: Päivi Järviö

Lisätietoja musiikin alan tohtorikoulutuksesta Taideyliopistossa

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.uniarts.fi

Avainsanat: