Väitöstutkimus vie matkalle improvisatorisen opettamisen oppimiseen

Report this content

Tanssitaiteen maisteri Anita Valkeemäen väitöstutkimus on sekä omakohtainen että jaettu kertomus tanssin improvisatorisen opettamisen oppimisen matkasta. Tutkimus pohjautuu Valkeemäen vuosien 2008–2010 aikana toteuttamaan liiketeematyöskentelyyn, jonka pohjalta nousevat ajatukset ja oivallukset hän asettaa vuoropuheluun työskentelyyn osallistuneilta oppilailta saamiensa palautteiden sekä nähdyn, kuullun, puhutun ja koetun kanssa.

Valkeemäki tarkastelee kohtaamisen, katseen, puheen ja halun merkityksiä pedagogisina perusteina, opettamisen kohtuna, josta käsin hän omaa opettamistaan ja opettajuuttaan rakentaa. Tutkimus kulkee kohti improvisatorista opettamista ja sen oppimista, samalla tarkastellen kriittisesti opettajuutta rakentavia käytänteitä ja tapoja. Valkeemäki haastaa itsensä ja muut tarkastelemaan yhä uudestaan niitä uskomuksia, oletuksia ja odotuksia, jotka hiljaisesti määrittävät oman opettamisen tapoja.

--

Tanssitaiteen maisteri Anita Valkeemäen väitöstutkimus RUOTUUN TAIPUMATON. Tutkimusmatka tanssin improvisatorisen opettamisen oppimiseen tarkastetaan julkisesti (suomeksi) maanantaina 18. joulukuuta 2017 klo 12 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa (Auditorio 1, Haapaniemenkatu 6, Helsinki). Vastaväittäjinä ovat FT, yliopistotutkija Jaana Parviainen (Tampereen yliopisto) ja TansT Kirsi Heimonen. Kustoksena toimii taiteellisen tutkimuksen professori Leena Rouhiainen. 

Väitöstutkimus on nähtävänä 10 päivää ennen väitöstilaisuutta Teatterikorkeakoulun kirjastossa. Väitöstutkimus on julkaistu Teatterikorkeakoulun Acta Scenica –sarjassa, ja sitä voi ostaa kirjastosta väitöstilaisuuden yhteydessä. Tilaisuuden jälkeen kirjan voi ostaa kirjastosta tai tilata osoitteesta lib.teak@uniarts.fi tai lukea pdf-muodossa osoitteessa helda.helsinki.fi/teak.

Lisätietoja Anita Valkeemäki, anita.vmaki@gmail.com