Konsuli-ooppera saa ensi-iltansa Sibelius-Akatemiassa marraskuussa

Report this content

Tiedote  29.10.2012
Vapaa julkaistavaksi

Sibelius-Akatemian oopperan syksyn ensi-iltateos on italialais-amerikkalaisen Gian Carlo Menottin Konsuli. Tarinaltaan ajankohtaisen oopperan ohjaa Vilppu Kiljunen, joka on suomalaisen oopperaohjauksen kärkinimiä.

Suurin osa oopperan solisteista on Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen maisteriopiskelijoita. Teoksen ensi-illan johtaa professori Markus Lehtinen, ja toisena kapellimestarina toimii Sibelius-Akatemiassa orkesterinjohtoa opiskeleva Heejung Park.

Valmistumisvuotenaan 1950 Pulitzer-palkittua Konsulia on pidetty säveltäjänsä parhaana teoksena. Oopperan musiikissa Puccini-vaikutteet yhdistyvät moderneihin mausteisiin. Menotti itse kutsui Konsulia oopperan sijaan musiikkidraamaksi korostaen näin teoksen vahvaa tarinaa.

Ooppera on traaginen ja yllättävän ajankohtainenkin kertomus mielivaltaisen byrokratian vaikutuksista oikeuksiensa puolesta kamppaileviin kansalaisiin. Tapahtumien keskiössä on konsulaatti. Päähenkilö Magda Sorel yrittää epätoivoisesti päästä konsulin puheille saadakseen viisumin perheelleen, koska hänen miehensä henkeä uhataan poliittisista syistä. Konsulaatti on täynnä muitakin väsyneitä jonottajia, joilla on oma tarinansa kerrottavanaan.

Ohjaaja Vilppu Kiljunen ei halua sitoa oopperaa mihinkään tiettyyn aikakauteen tai maahan. Hän haluaisi myös tulkita Magdan hahmon toisin kuin yleensä. ”Olen kyllästynyt oopperoiden traagisiin naishahmoihin, jotka uhraavat elämänsä miestensä puolesta. Magdassa on niin paljon ytyä, että roolihahmo kestää uudenlaisen tulkinnan”, Kiljunen kommentoi.

Oopperan naturalistis-realistisen lavastuksen on luonut Antti Mattila. Puvut ovat Piia Rinteen käsialaa.  

Työryhmä

Kapellimestari: Markus Lehtinen / Heejung Park
Ohjaus: Vilppu Kiljunen
Lavastus: Antti Mattila
Puvustus: Piia Rinne
Valaistus: Jukka Kolimaa
Maskeeraussuunnittelu: Riina Laine

Rooleissa

John Sorel: Juha-Pekka Mitjonen (16., 20., 23.11.) / Dmitrijus Polesciukas (17., 21., 24.11.)
Magda Sorel: Åsa Thyllman (16., 20., 23.11.) / Ghislaine Dionne (17., 21., 24.11.)
Äiti: Malin Döragrip
Salaisen poliisin agentti: Janne Hautsalo
Sihteeri: Katariina Heikkilä
Herra Kofner: Mikko Sateila
Ulkomaalainen nainen:  Emili Losier (16., 20., 23.11.) / Hannakaisa Nyrönen (17., 21., 24.11.)
Anna Gomez: Päivi Niskanen / Elli Vallinoja, res.
Vera Boronel:Tatjana Kopača
Taikuri: Petri Vesa (16., 20., 23.11.) / Jere Martikainen (17., 21., 24.11.)
Assan: Olli Rasanen
Sibelius-Akatemian oopperaorkesteri

Esitysajat: 16.11. klo 19, 17.11. klo 16, 20.11. klo 19, 21.11. klo 19, 23.11. klo 19 ja 24.11. klo 16
Kesto:
n. 2h 45 min, 2 väliaikaa
Esityskieli:
englanti, suomenkielinen tekstitys

Lisätiedot, haastattelupyynnöt, kuvat:
Tuottaja  Marjukka Malkavaara
p. 050 526 2005
marjukka.malkavaara@siba.fi

Avainsanat: