Murhamusiikkia ja maailmantähtiä: kansanmusiikki vahvasti mukana SIbafestillä

Report this content

Yhdeksänpäiväinen festivaali Sibafest käynnistyy 27.1.2012. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi, joka kuuluu ensimmäiseen Sibelius-Akatemiasta koulutuksensa saaneeseen kansanmuusikoiden sukupolveen.

Taiteellisen johtajansa näköisesti koko festivaalia värittävät kansanmusiikin ja maailmanmusiikin sävyt globaaleilta lavoilta Pohjanmaan tuuliin. Heti avajaiskonsertissa esiintyvät Kalaniemi, laulajalegenda Heikki Laitinen sekä vastikään myös Kaustisten vuoden yhtyeeksi valittu 35-henkinen Siba Folk Big Band ainutlaatuisine kokoonpanoineen.

Värttinä juhlistaa Sibafestillä 1.2.2012 uuden Utu -levynsä julkistusta yhdessä Sakari Kukon kanssa. Klubi-illassa Musiikkitalon ravintolassa kuullaan uusia rytmimusiikin kaikuja lakeuksilta ja harmonikka hurjistuu Kimmo Pohjosen ja Heikki Laitisen tulkitessa Murhaballadeja.

Jännittävät, rajoja ylittävät produktiot Mielistämme ja Pinnan alla tuovat lavalle paitsi kansanmuusikoidemme monipuolisen osaamisen, myös rutkasti tanssin iloa. Mielistämme on tiukasti tässä ajassa elävä, improvisaationkin riemua pursuava esitys. Se yhdistelee tanssia, teatteria ja kansanmusiikkia ja saa festivaaleilla kaksi esitystä. Ohjauksesta vastaa Jukka Ruotsalainen (Teak), koreografioista Reeta-Kaisa Iles ja musiikin ohjauksesta Petri Prauda ja Vilma Timonen. Pinnan alla -fantasiaprojekti toteutetaan yhteistyössä nykykansantanssin kärkinimiin kuuluvan Tanssiryhmä Tsuumin kanssa.

Kotimaisen kansanmusiikkiperinteen lisäksi Sibafestille saadaan kansainvälisiä sävyjä. Oman vahvan tulkintansa tangosta – barokkisävyjen ja tanssikoreografian kera - tarjoilee argentiinalainen Martin Alvarado. Tämä tenori tunnetaan myös tulkinnoistaan suomalaisille rakkaista tangohelmistä. Pariisin taivaan alle musetten ja chansonin sävelin vievät ranskalaisen harmonikan legenda Marcel Azzolla ja säkenöivä pianisti Lina Bozzatti.

Lisätietoja:
www.sibafest.fi
www.facebook.com/sibafest

Hans Tinell, tuottaja (hans.tinell (at) siba.fi, puh. 040 710 4318)

Suora verkkolähetys  Murhaballadeja –konsertista (Musiikkitalo, Sonore, 1.2.2012 klo 19) osoitteessa www.siba.fi/whats-on/videos.

Avainsanat:

Liitteet & linkit