Raekallio ja Dreyfus vieraina taiteellisen tohtorikoulutuksen konferenssissa

Report this content

Lehdistötiedote 25.8.2014

Julkaistavissa heti

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulu järjestää Doctors in Performance ­-festivaalikonferenssin Musiikkitalossa 4.–5.9.2014. Tapahtumassa esitellään taiteelliseen toimintaan painottuvaa tohtorikoulutusta, pohditaan sen merkitystä ja kuullaan musiikkiesityksiä. Kansainvälinen tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

Konferenssin keynote-esitelmöijiksi saapuvat gambisti Laurence Dreyfus Oxfordin yliopistosta ja pianisti Matti Raekallio Juilliardin musiikkikorkeakoulusta. He ovat kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijoita, joiden tutkimustyön taustalla on omakohtainen kokemus taiteilijana toimimisesta. Lisäksi tapahtumassa kuullaan 29 musiikinlajien rajat ylittävää musiikkiesitystä ja esitelmää taiteellisen tohtorikoulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijoilta eri puolilta maailmaa. Käsittelyssä ovat muun muassa gregoriaaninen kirkkolaulu, Rameau, Liszt, Beethoven, Debussy, jazzlauluimprovisaatio, viululaulu ja pohjanmaalaiset kansansävelmät. Paneelikeskustelussa ruoditaan taiteellisen tohtorikoulutuksen merkitystä musiikkielämälle ja yhteiskunnalle.

Sibelius-Akatemia on tarjonnut taiteellista tohtorikoulutusta vuodesta 1988 ja on nykyään kansainvälisesti johtavia koulutuksen järjestäjiä. Koulutus antaa jatko-opiskelijoille mahdollisuuden syventää taiteellista ja tutkimuksellista osaamistaan. Konferenssilla halutaan myös vahvistaa taiteellisen tohtorikoulutuksen asemaa kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Lisätiedot ja konferenssin ohjelma ovat luettavissa osoitteessa sites.siba.fi/web/doctors-in-performance/home. Konferenssin tapahtumat ovat avoimia yleisölle ja niihin on vapaa pääsy.

Lisätiedot:
Anu Vehviläinen, anu@vehvilainen.net
Markus Kuikka, markus.kuikka@uniarts.fi
Doctors in Performance -konferenssin kotisivut sites.siba.fi/web/doctors-in-performance/home

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.siba.fi | www.uniarts.fi

Avainsanat: