Sibelius-Akatemian ooppera esittää nykyaikaan sijoitetun version Johann Strauss II:n Lepakko-operetista

Report this content

Tiedote 8.10.2013
Vapaa julkaistavaksi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperan syksyn ensi-iltateos on Johann Strauss nuoremman klassikko-operetti Lepakko. Operetin ohjaa teatterialan ammattilainen Anu Sallinen, joka on aikoinaan valmistunut Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta. Koreografiasta vastaa Marilena Fontoura.

Teoksen ensi-illan johtaa professori Markus Lehtinen, ja toisena kapellimestarina toimii Sibelius-Akatemiassa orkesterinjohtoa opiskeleva Andreas Vogelsberger.

Vuonna 1874 sävelletty Lepakko toteutetaan tämän päivän maailmaa kuvaavana versiona, jossa operetin keskeinen ihmisryhmä, aateliset, esitellään nykyajan seurapiirikermana. Ohjaaja Anu Sallisen mukaan sosiaalinen status luodaan nykyaikana rahalla ja julkisuudella, ja Sibelius-Akatemian Lepakon henkilöiden innoittajina ovatkin julkkismaailman vip-henkilöt. Alkuperäistä versiota mukaillen naamiot, roolit ja kaksinaamaisuus ovat keskeisessä asemassa.

”Vaikka operetti on siirretty omaan aikaamme, säilyvät herkulliset roolihahmot, kutkuttavat tilanteet sekä mieleenpainuva musiikki koko toteutuksen keskiössä”, Markus Lehtinen lisää.

Operetin lavastuksen on luonut Camilla Nenonen, puvustus on Eija Mizohatan suunnittelema ja naamioinnista vastaa Riina Laine.

Työryhmä
Kapellimestari: Markus Lehtinen / Andreas Vogelsberger
Ohjaus: Anu Sallinen
Koreografi: Marilena Fontoura
Lavastus: Camilla Nenonen
Puvustus: Eija Mizohata
Valaistus: Nanni Vapaavuori
Maskeeraus: Riina Laine
Kuoron valmennus: Ruut Kiiski

Rooleissa
Gabriel von Eisenstein: Joonas Asikainen / Viktor Tågestad
Rosalinde: Ghislaine Dionne / Hannakaisa Nyrönen
Adele: Päivi Pylvänäinen / Emili Losier
Ida: Júlia Heéger
Alfred: Mikko Heimovaara
Dr. Falke: Juha-Pekka Mitjonen
Dr. Blind: Joonas Pajari
Frank: Samuli Taskinen
Orlofsky: Malin Döragrip
Frosch: Toni Wahlström                                                                 

Esitysajat:
To 31.10. klo 19
Pe 1.11. klo 19
Ti 5.11. klo 19
Ke 6.11. klo 19
Pe 8.11. klo 19
La 9.11. klo 16
Ma 11.11. klo 19
Ti 12.11. klo 19

Kesto: n. 2 h 45 min, 1 väliaika
Esityskieli:
saksa, suomi/englanti - suomenkielinen tekstitys

Lisätiedot, haastattelupyynnöt, akkreditoinnit ja kuvat:
Tuottaja Emilia Hänninen
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
p. 050 526 2005
emilia.hanninen@siba.fi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.siba.fi | www.uniarts.fi

Avainsanat: