Tohtorintutkinnon myötä syntyi uusia tapoja esittää Palestrinan musiikkia

Report this content

Tiedote medialle 24.4.2014
Julkaistavissa heti

MuM Kari Turunen on luonut tohtorintutkinnossaan uusia tapoja esittää Giovanni Pierluigi da Palestrinan moniäänistä laulumusiikkia soveltamalla säveltäjän aikaisista esityksistä säilynyttä tietoa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistuva tutkinto Performing Palestrina. From historical evidence to twenty-first century performance tarkastetaan Musiikkitalon Organo-salissa perjantaina 9. toukokuuta.

Turusen tohtorintutkinto koostuu historiallisesta tutkielmasta, kahdesta konsertista sekä kirjallisesta raportista. Työn tutkimusosion lähtökohtana oli selvittää, miten Palestrinan (1525-1594) musiikkia esitettiin tämän elinaikana. Tutkimuksessa Palestrinan työ ja musiikki sekä sen esittäminen sijoitetaan historialliseen kontekstiin. Turunen myös analysoi esityskäytäntöjä historiallisten lähteiden ja tutkimuskirjallisuuden valossa ja pohtii saadun tiedon merkitystä nykyesityksille.

Turunen sovelsi historiallisen tutkimuksensa tuottamaa tietoa kahdessa arvioidussa konsertissa. Niitä varten perustettu uusi yhtye Ensemble Petraloysio koostui Palestrinan ajan esikuvien mukaan urkurista sekä noin kahdestatoista mieslaulajasta. Ensimmäisessä konsertissa marraskuussa 2012 yhtyeeseen kuului lisäksi viisi puhaltajaa ja viulisti.

Turunen osoittaa tutkinnossaan, että historiallinen tieto antaa mahdollisuuksia haastaa vallitsevia esittämistapoja ja löytää uusia tapoja lähestyä Palestrinan musiikkia.

- Tohtorintutkinnossani selvisi, että nykyesitykset ovat huomattavasti yhdenmukaisempia kuin Palestrinan ajan esitykset. Tavoitteenani ei ole kuitenkaan ollut rekonstruoida Palestrinan ajan esityksiä, Turunen kertoo.

Tutkinnon kolmas osio on raportti, joka sitoo yhteen taiteellisen ja tutkimuksellisen osion ja tekee näkyväksi prosessiin sisältyneen kehittämistyön. Raportissa Turunen myös pohtii historiallisen tiedon ja taiteellisen työn yhdistämisen problematiikkaa ja mahdollisuuksia.

Lisätietoja: Kari Turunen kari.turunen (at) lumenvalo.fi


Kari Turusen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus (Sibelius-Akatemia, Docmus-tohtorikoulu, kehittäjäkoulutus)
Pe 9.5.2014 klo 17.00 Organo, Musiikkitalo Mannerheimintie 13 a, Helsinki

Tutkinnon otsikko:  Performing Palestrina - From historical evidence to twenty-first century performance
Kirjallisen työn tarkastajat: Noel O'Regan, John Potter
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Päivi Järviö, John Potter, Veli-Markus Tapio
Tarkastustilaisuuden valvoja: MuT Kati Hämäläinen
Tutkinnon kokonaisuuden tarkastaja: John Potter

Lisätietoja jatkokoulutuksesta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa: www.siba.fi/studies/doctoral-degrees

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.siba.fi | www.uniarts.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit