Yhdysvaltalaisrumpali Dana Hall saapuu Sibelius-Akatemian jazzin aineryhmän vieraaksi

Report this content

Tiedote medialle 12.11.2014

Marraskuun 24. päivänä Musiikkitalon Black Box -salissa kuullaan Sami Linnan kvartettia, jonka rumpalina soittaa Chicagon jazzelämän voimahahmona tunnettu Dana Hall. Tapahtuma on osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konserttisarjaa.

Dana Hallin tausta on varsin poikkeuksellinen. Ennen täysipäiväistä musiikille omistautumista hän suunnitteli lentokoneita. Hall on sittemmin tehnyt näyttävän uran rumpalina ja työskennellyt lukuisten huipputason taiteilijoiden kanssa. Nykyisin hän johtaa DePaulin yliopiston jazzmusiikin koulutusohjelmaa Chicagossa. Sibelius-Akatemian lehtori, kitaristi Sami Linna tutustui Halliin kolmisen vuotta sitten.
 
- Kiinnitin huomiota erityisesti Hallin muhkeaan rumpusoundiin ja äärimmäisen energiseen svengiin. Minua kiinnosti myös hänen taustansa ilmailuinsinöörinä ja etnomusikologina. Hallin soitto on vahvasti tunteisiin vetoavaa. Taiteellisen intuition ja älyllisen analysoinnin yhdistämisestä on ollut kysymys myös taiteellisessa tohtorintutkinnossani, jonka seurauksena yhtyeeni ilmaisu on muuttunut ratkaisevasti, Linna kertoo.

Musiikkitalon konsertissa Dana Hall esiintyy yhdessä jazzkitaristi Sami Linnan, saksofonisti Jussi Kannasteen sekä urkuri Mikko Helevän kanssa.

- Soitamme modaaliseen jazziin pohjaavaa musiikkia jossa staattiset hypnoottiset riffit ja rikkaiden harmonioiden luoma liike yhdistyvät, jazzmusiikille olennaista bluesia ja hehkuvia balladeja unohtamatta, Sami Linna kertoo.

 
Sami Linna Quartet feat. Dana Hall (US)
Ma 24.11. klo 19.00
Black Box, Musiikkitalo
Liput 17,50/11,50/6,50 € (Lippupalvelu), 15/10/5 € (Musiikkitalo)
Sami Linna, kitara
Jussi Kannaste, saksofoni
Mikko Helevä, Hammond-urut
Dana Hall, rummut
 
jazzfinland.fi/yhtye/sami-linna-quartet
danahallmusic.com
 

Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt

Tuottaja Ulla Havulehto

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
p. 050 384 3451
ulla.havulehto@uniarts.fi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia vastaa musiikin alan ylimmästä opetuksesta Suomessa. Se kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.

www.siba.fi | www.uniarts.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit