Taitoalta kuntajohtamista uudistava palvelukokonaisuus kunnille

Report this content

Kuntatoimijoille talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita tuottavan Taitoan toiminta on jatkunut vahvana koko alkuvuoden. Syyskuun alussa Turun asiakkuuden myötä Taitoasta tulee suuryritys henkilöstömäärän kivutessa yli 500 ja liikevaihdon noustessa 33 miljoonaan euroon.

Taitoa tarjoaa kuntatoimijoille kuntajohtamista uudistavan palvelukokonaisuuden. Kunnissa palveluiden ohjaaminen on haasteellista, koska käytettävissä oleva tieto on hajallaan eikä sen perusteella pysty ennakoimaan kokonaiskustannuksia. Päätöksenteko perustuu hajanaiseen historiatietoon. Monessa kunnassa mietitäänkin, miten siirtyä määrärahataloudesta kuntapalveluiden ennakoivaan ohjaamiseen.

Taitoa haluaa tukea kuntia tässä muutoksessa.
”Tuotamme kuntien päätöksenteon tueksi toiminta- ja taloustietoa, jonka perusteella kunnat pystyvät ohjaamaan palvelujensa tuotantoa tarvelähtöisesti. Tässä kehityksessä tuemme asiakkaittemme työtä tarjoamalla valmiudet kunnan talouden ja tietovirtojen yhdistämiseen”, toimitusjohtaja Anne Lindqvist sanoo.

Esimerkiksi kouluverkon suunnittelu helpottuu, kun käytettävissä ovat ennusteet lapsimäärän kehityksestä, alueen kaavoituksesta, opetussuunnitelmista, kiinteistöistä, henkilöstömääristä ja asuinalueen kehittämisestä. Näiden tietojen perusteella pystytään luomaan kokonaiskuva palvelutarpeesta. Kun tunnetaan palvelujen kustannusvaikutukset, kyetään resurssit ohjaamaan tehokkaammin.

Lindqvist korostaa, että kyseessä on iso muutos toimintatavassa ja myöskin ajattelussa. Mutta yhdessä kehittämällä varmasti päästään eteenpäin.

Taitoa on kuntatoimijoiden omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö, joka tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita omistaja-asiakkailleen. Yhtiö palvelee valtakunnallisesti yli sataa asiakasta ja se työllistää 425 henkilöä. Vuonna 2013 Taitoa-konsernin liikevaihto oli 25,5M€

Lisätietoja:
Anne Lindqvist, toimitusjohtaja, 020 610 9202
anne.lindqvist@taitoa.fi, Taitoa

Yhdessä parempia kuntapalveluja

Taitoa tuottaa kuntatoimijoille talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja koko maassa, ja kehittää niitä yhdessä asiakkaidensa kanssa

Liitteet & linkit