HONOR muuttaa risut ruusuiksi ystävänpäiväkampanjassaan

Report this content

Kansainvälinen teknologiabrändi HONOR muutti kilpailijoidensa somessa saamat kipakat kommentit kauniiksi ystävänpäivätaideteokseksi. Mikrografia-artisti Jayce Hallin tekemä kuva koostuu miltei 5 000 sanasta, jotka on sommiteltu punaisen sydänilmapallon muotoon.

“Tämä HONORin ystävänpäiväkortti oli todella hauska projekti. Olen käyttänyt aiemmin töissäni nimiä ja kappaleiden sanoituksia, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun käytän negatiivisia arvioita kännyköistä!” Hall sanoo.

 

Teos on luotu matkapuhelinfoorumeilta kerätyistä HONORin kilpailijoiden laitteisiin kohdistuneista negatiivisista arvioista yhteensä 16 kielellä. Hallin mukaan 4 590 sanasta koostuva työ valmistui kolmessa päivässä. Äärimmäisen pieniä yksityiskohtia sisältävä työ tilattiin juhlistamaan tällä viikolla Suomessa julkaistua HONOR Magic7 Prota ja etenkin sen kehuttua AI Super Zoom -ominaisuutta.

 

“Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja se todellakin pätee tässä tapauksessa! Ystävänpäivän mukaisesti ajattelimme rakkaita kilpailijoitamme tilatessamme tämän ainutlaatuisen teoksen”, Avikar Jolly, HONOR Euroopan markkinointipäällikkö sanoo.

 

Uusi HONOR Magic7 Pro pitää sisällään kehittyneen HONOR AI Falcon -kamerajärjestelmän, jonka AI Super Zoom -ominaisuuden avulla päästään jopa 30x ja 100x zoom-tasoihin yksityiskohtien kärsimättä. Magic7 Pro on saatavilla Suomessa suositushintaan 1 299 € kahdessa tyylikkäässä värissä: harmaa Lunar Shadow Grey ja musta.

 

10.2.–2.3.2025 välisenä aikana HONOR Magic7 Pron nopeimmille ostajille on tarjolla kaupan päälle Harman Kardon Luna -bluetooth-kaiutin (Ovh. 179 €). Lue tarkemmin kampanjaehdoista osoitteessa: https://honorhetki.fi.

Lisätiedot:

Pekko Honkasalo
PR Manager, HONOR Suomi
pekkohonkasalo@honor.com

Lue lisää HONORista: www.hihonor.com/fi 

HONOR sosiaalisessa mediassa:
Facebook: www.facebook.com/honorfinland 
TikTok: www.tiktok.com/@honor_suomi

Instagram: www.instagram.com/honorfinland 
YouTube: www.youtube.com/honorfinland 
X: www.x.com/honorfinland 

HONOR on johtava maailmanlaajuinen älylaitteiden valmistaja. Olemme sitoutuneet kasvamaan globaaliksi ikoniseksi teknologiabrändiksi ja mahdollistamaan älykkään elämän kaikissa käyttötarkoituksissa ja jakelukanavissa, kaikille ihmisille. Kattavan tuotekehityksen, edistyksellisen teknologian ja laajan innovatiivisen tuoteperheemme ansiosta olemme omistautuneet voimaannuttamaan ihmisiä maailmanlaajuisesti ja luomaan älykkään maailman kaikille. HONOR on ollut suunnannäyttäjänä monien uraauurtavien teknologioiden kehityksessä ja erinomaiset valmiutemme tuotekehitykseen mahdollistavat kattavan tuoteperheen älypuhelimien ja älylaitteiden saralla

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja se todellakin pätee tässä tapauksessa! Ystävänpäivän mukaisesti ajattelimme rakkaita kilpailijoitamme tilatessamme tämän ainutlaatuisen teoksen
Avikar Jolly, HONOR Euroopan markkinointipäällikkö