Kiusaava ulkomainos toi nettikiusaamisen kadulle

Report this content

Lasten ja nuorten säätiön kampanjalla halutaan herättää ihmiset jatkuvasti kasvavan ongelman vakavuuteen.

Moni haikailee nuoruuttaan takaisin, mutta haave saattoi romuttua, mikäli törmäsi Lasten ja nuorten säätiön tempaukseen, joka toi nuorten kokeman nettikiusaamisen kaikkien silmille.

Koulukiusaaminen on vähentynyt viime vuosina, mutta samanaikaisesti verkossa tapahtuva kiusaaminen on lisääntynyt.

Kiusaaminen ei ole aikaan tai paikkaan sidottua

Lasten ja nuorten säätiö toi nettikiusaamisen hätkähdyttävällä tavalla kaduille muistuttaakseen ongelman vakavuudesta. Kampanja toteutettiin muuttamalla digitaalinen ulkomainostaulu peiliksi, joka kutsui ohikulkijan katsomaan, miltä tuntuu olla jälleen nuori. Astuttuaan peilin eteen katsoja näki oman kuvansa, joka täyttyi karuista viesteistä. Nämä viestit olivat aitoja, nettikeskusteluista poimittuja lauseita.

– Kiusaaminen ja syrjintä ei ole enää aikaan ja paikkaan sidottua, vaan se voi nykyään tunkeutua arjen jokaiseen hetkeen. Tällä kampanjalla halusimme tuoda helposti piiloon jäävän ja monen nuoren elämää koskettavan ilmiön esiin, toteaa Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.

Kolme neljästä nuoresta on kohdannut netissä kiusaamista ja syrjintää

Kun netissä ja sosiaalisen median parissa vietetty aika on lisääntynyt, myös kiusaamisesta on tullut yleisempi ja yhä useammalle nuorelle tuttu ilmiö verkossa. Nettikiusaamiselle on ominaista se, että verkkoon jaettu materiaali leviää nopeasti, ja sitä on vaikea saada poistettua. Lisäksi mahdollisuus anonyymiyteen madaltaa kynnystä harkitsemattomaan ja loukkaavaan kirjoitteluun.

Sekä kiusaajat että kiusatut tarvitsevat tukea

Kiusaaminen heikentää merkittävästi hyvinvointia ja jättää usein syvät arvet. Sen myötä myös esimerkiksi riski jäädä kokonaan koulutuksen ulkopuolelle kasvaa. Tutkimukset osoittavat, että myös kiusaajat kärsivät monista ongelmista, kuten heikoista sosiaalisista taidoista. Ilmiön ja sen seurausten ratkaisemiseksi on tuettava sekä kiusattuja että kiusaajia.

– Kiusaamiseen voidaan puuttua, ja sen taustalla olevia ongelmia voidaan ratkoa. Koulukiusaamista on onnistuttu vähentämään systemaattisen kansallisen työn avulla. Nyt on kiinnitettävä huomio myös verkossa tapahtuvan kiusaamisen ja syrjinnän vähentämiseen. Pitkäjänteisen ja laajan toimijajoukon yhteistyön avulla tähän ilmiöön on löydettävissä ratkaisuja, Alanen päättää.

Lisätietoja:

Lisätiedot kampanjasta & ladattavat materiaalit käyttöönne: Täältä

Kampanjan Youtube-video: Täältä

Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen, 050 502 500, olli.alanen@nuori.fi

Lasten ja nuorten säätiö

Yhdelläkään yhteiskunnalla ei ole varaa menettää nuoriaan. Siksi Lasten ja nuorten säätiö auttaa elämän vaikeissa tilanteissa olevia nuoria luovilla ja toiminnallisilla menetelmillä. Näiden avulla nuoret voivat itse vahvistaa elämäntaitojaan ja löytää näin oman paikkansa yhteisössä. Säätiö toimii niin Suomessa kuin kehittyvissäkin maissa yhdessä paikallisten osaajien kanssa.

www.nuori.fi  #nuori #elämäntaidot #nuorenääni

Lasten ja nuorten säätiö toteutti kampanjan yhteistyössä markkinointitoimisto TBWA\Helsingin, Clear Channelin ja Kauppakeskus Kampin kanssa. 

Multimedia

Multimedia