TDC:lle vahva tulos 2010

Report this content

TDC teki jälleen vahvan tuloksen tiukasti kilpaillussa markkinassa. Tänään julkistettu vuoden 2010 tulos osoittaa liikevaihdon kasvaneen 12 miljoonalla eurolla 3,5 miljardiin euroon  ja EBITDAn 1,5 miljardiin euroon.  Myös konsernin kassavirta nousi merkittävästi 15%:lla.

“Kiitos TDC:n vahvan brändin, hyvien tuotteiden, osaavan henkilöstön ja korkealle kehitetyn teknologiainfrastruktuurimme olemme onnistuneet säilyttämään asemamme televiestintämarkkinoilla kilpailun jatkuneesta kiristymisestä huolimatta”,  toteaa pääjohtaja Henrik Poulsen. Vuoden 2010 aikana TDC jatkoi huomattavia investointejaan verkkoonsa.

Suomessa liikevaihto kasvoi 6,0%. "TDC jatkoi Suomessa vahvaa kasvua sekä liikevaihdossa että tuloksessa. Vahvan liiketoimintatuloksen lisäksi onnistuimme kasvattamaan asiakastyytyväisyyttämme ja markkinaosuuttamme suomalaisessa yritysmarkkinassa. Tämä antaa hyvän lähtökohdan vuodelle 2011”, Suomen TDC:n toimitusjohtaja Esa Parjanen vahvistaa tyytyväisenä.

Vuonna 2011 konsernin liikevaihdon odotetaan jatkavan vuoden 2010 tasolla, EBITDAn sen sijaan odotetaan kasvavan n. 2% edelliseen vuoteen verrattuna.

Englanninkieliset tulostiedotteet ovat ladattavissa osoitteessa http://tdc.com/ir.

Lisätiedot:
TDC
Lehdistöpalvelu, puhelin +45 70 20 35 10
tdcpresse@tdc.dk

TDC. Yritysten operaattori, jolle palvelu on ykkösasia.
Me TDC:llä keskitymme yritysasiakkaisiin ja tarjoamme heille paitsi liiketoimintaa tukevat telepalvelut myös markkinoiden parhaan asiakaskokemuksen. Valtakunnallinen EPSI Rating tutkimus vahvisti, että TDC on teleoperaattoreiden palvelujohtaja, sillä TDC:llä on Suomen tyytyväisimmät asiakkaat yritysten dataverkkopalveluissa. Saavutimme ykköstilan kaikilla viidellä osa-alueella: imago, asiakkaiden odotukset, tekninen ja asiakaspalvelun laatu sekä palveluiden hinta–laatu -suhde. Parhaan palvelun varmistamiseksi TDC toimii omalla nimellään kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2009 noin 4,8 miljardia euroa ja henkilöstöä n. 13.000. Ja vaikka olemmekin jo Suomen toiseksi suurin yritysverkkojen tarjoaja, tunnustamme nöyränä, että numerot eivät ratkaise. Tärkeintä on mutkaton yhteistyö, jossa osaavat ihmiset pistävät asiat kuntoon ja tekevät hankkeista totta.
www.tdc.fi