TDC täytti tulosodotukset

Report this content

TDC-konsernin tammi-syyskuun tulos 2012 täytti odotukset huolimatta jatkuvasta kovasta kilpailusta telemarkkinoilla. Suomessa liikevaihto kasvoi 6,3 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Katsaus osoittaa, että TDC on pystynyt jatkamaan toiminnan tehostamista konsernin sisällä ja onnistunut vähentämään liiketoiminnan kuluja yhteensä 7,5 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Tähän on vaikuttanut merkittävästi viankäsittelyyn kuluneiden tuntien väheneminen lähes 20 %.

"Asiakaskokemuksen kehittäminen edelleen on ollut yksi tärkeimmistä panostuskohteistamme jo vuosia myös Suomessa. Siksi olikin mahtavaa saada  jo kolmantena vuotena peräkkäin todistus siitä, että olemme onnistuneet tarjoamaan asiakkaillemme alan parasta palvelua. Lokakuussa julkaistu yritysasiakkaiden tyytyväisyyttä laajakaistapalveluidensa tarjoajiin vuosittain mittaava EPSI Rating –tutkimus vahvistaa, että kasvatimme myös etumatkaamme ykkösenä verrattuna muihin operaattoreihin", kertoo Suomen TDC:n toimitusjohtaja Timo Levoranta.

Konserni vahvistaa näkymänsä vuodelle 2012:  liikevaihtoa 3,49-3,56 miljardia euroa, käyttökate 1,38-1,41 miljardia euroa ja osinkoa DKK 4,60 per osake.

Tulostiedote on ladattavissa kokonaisuudessaan englanniksi osoitteessa http://investor.tdc.com.

Lisätiedot: TDC lehdistöpalvelu

Puhelin: +45 70 20 35 10

Sähköposti: tdcpresse@tdc.dk

TDC. Yritysten operaattori, jolle palvelu on ykkösasia.

Luotettavat data- ja viestintäratkaisut häivyttävät etäisyyksiä, tehostavat prosesseja ja kutistavat kuluja. Tavallisten työntekijöiden arkipäivään ne tuovat uutta joustavuutta. Suomen toiseksi suurimmaksi yritysverkkojen tarjoajaksi kasvanut TDC tarjoaa vahvan teknisen ja projektiosaamisen ohella markkinoiden parhaan asiakaskokemuksen. Palvelujohtajuudesta kertovat Suomen tyytyväisimmät yritysasiakkaat (EPSI Rating, laajakaistapalvelut, 2010, 2011 ja 2012). Pohjoismaisen TDC-konsernin liikevaihto oli vuonna 2011 noin 3,5 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 10 000. Lisätietoa: www.tdc.fi. 

Avainsanat: