Laurea ja Teboil avainkumppaneiksi: ”Meillä on tilaa uusille innovaatioille”

Report this content

Korkeakouluyhteistyö merkitsee Teboilille uusia mahdollisuuksia ja kykyä kehittyä.

Laurea-ammattikorkeakoulu ja Teboil ovat sopineet avainkumppanuudesta. Suomalainen öljy- ja energiatuotteiden markkinoija, myyjä ja jakelija Teboil näkee avainkumppanuuden tuovan yritykselle uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia sekä kykyä kehittyä.

Yrityksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni Flyckt kertoo, että Teboililla ollaan kiinnostuneita Laurean kaltaisten ammattikorkeakoulujen toiminnasta ja halutaan omalta osaltaan tukea sitä.

"Kunnioitamme ja arvostamme suomalaisen koulutuksen tasoa", Flyckt kommentoi.

Mahdollisuuksia onkin monialaiseen yhteistyöhön, esimerkiksi liiketalouden ja turvallisuusalan, mutta myös muiden alojen opiskelijoiden kanssa.

"Haluamme löytää tulevia työelämän osaajia, jotka tuovat meille uutta näkökulmaa. Meillä on tilaa uusille innovaatioille ja mahdollisuus näyttää kykynsä", Flyckt kertoo.

Avainkumppanuuden myötä suunnitteilla on yhteistyötä sekä erilaisten opiskelijaprojektien että rekrytoinnin saralla. Suunnitelmissa on käynnistää konkreettisia projekteja jo syksyllä. Toni Flycktin mukaan projektien tavoitteena on vastavuoroinen kehitys ja oppiminen:

"Tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuden itsensä monipuoliseen kehittämiseen ja haluamme aidosti löytää uusia kykyjä, jotka auttavat Teboilia kehittymään ja oppimaan uutta."

Yhteystiedot:

Toni Flyckt
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Oy Teboil Ab
toni.flyckt@teboil.fi, +35840 555 8374

Oy Teboil Ab maahantuo, markkinoi, myy ja jakelee öljy- ja energiatuotteita Suomessa. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli 2 miljardia euroa ja markkinaosuus 28 prosenttia. Teboilin liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoimintayksikköön. Huoltoasema- ja automaattiliiketoiminta vastaa noin 450 liikepaikan huoltoasema-, automaatti- ja ammattiliikenteen D-automaattiverkostosta sekä Teboilin asiakaskorteista. Suoramyyntiliiketoiminta vastaa polttoöljyjen ja dieselin yritys- ja tukkumyynnistä, lämmitysöljyn kuluttajamyynnistä sekä nestekaasun myynnistä. Voiteluaineliiketoiminta vastaa moottoriajoneuvoissa, työkoneissa ja teollisuudessa käytettävien Teboil-voiteluaineiden markkinoinnista.
 

Laurea on Uudellamaalla kuudella kampuksella toimiva ammattikorkeakoulu. Opiskelussa Laureassa keskeistä ovat työelämän tarpeista tulevat aidot toimeksiannot, joiden ansiosta opiskelijat verkostoituvat jo opiskeluaikanaan ja oppivat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja.

Laurea-yhteisöön kuuluu noin 7 800 opiskelijaa, 600 henkilökunnan jäsentä ja 30 000 Laureasta valmistunutta alumnia. Laureassa tehdään käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvaan osaamiseen sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia