Ilman korkeakoulupaikkaa jääneitä nuoria palkataan jälleen teknologia-alan yrityksiin – Teknoloikka-harjoittelun 2016 haku alkoi

Report this content

Pelkällä lukiopohjalla on taas mahdollisuus päästä töihin teknologia-alan yritykseen. Teknoloikka-harjoittelulla halutaan tarjota vielä ilman korkeakoulupaikkaa jääneille tai omaa alaansa etsiville nuorille hyödyllinen tapa viettää lukion jälkeistä välivuotta, kokeilla teknologia-alaa ja ansaita rahaa.

Valtakunnallisen Teknoloikka-harjoitteluohjelman hakuaika ensi syksyn harjoitteluihin alkoi. Teknoloikka kannustaa jälleen lukiosta valmistuneita, mutta vielä ilman jatkokoulutuspaikkaa olevia nuoria tutustumaan teknologia-alaan palkallisessa harjoittelussa. Ohjelman tavoitteena on auttaa nuoria eteenpäin, tehdä lukion jälkeisestä välivuodesta hyödyllinen ja innostaa nuoria kiinnostumaan teknologia-alasta.

Tekniikan Akatemia TAF:n järjestämässä Teknoloikassa on tänä vuonna mukana 20 teknologia-alan yritystä ja organisaatiota 12 paikkakunnalla. Yhteensä tarjolla on 29 harjoittelupaikkaa.

Tänä vuonna ohjelmaan voivat hakea vuosina 1994–1997 syntyneet nuoret. Hakuaika on 1.7.–14.8.2016, ja neljä kuukautta kestävät harjoittelut alkavat syksyllä 2016. Kaikki harjoittelupaikat sitoutuvat maksamaan harjoittelijalle palkan (1200 euroa/kk) ja järjestämään nuorelle mentorin koko harjoittelun ajaksi.

Teknoloikka tuo suuntaa tulevaisuudelle

Teknoloikka järjestettiin syksyllä 2015 ensimmäistä kertaa, ja kokemusten mukaan lukion jälkeinen harjoittelu voi olla nuorille ensisijaisen tärkeä portti tulevaisuuden menestykseen. Espoolainen Saara Peltomäki, 19, löysi Teknoloikka-harjoittelun ansiosta oman opiskelualansa ja sai unelmiensa kesätyöpaikan harjoittelupaikastaan EIT Digitalista.

”Lukion jälkeen pidin teknologia-alaa itselleni mahdottomana, koska en ollut lukenut pitkää matematiikkaa tai fysiikkaa”, Peltomäki kertoo. Teknoloikan aikana kuitenkin huomasin, kuinka mielenkiintoista alalla voi olla. Tänä syksynä aloitan tietojenkäsittelytieteiden opinnot Helsingin yliopistossa.”

Työnantajille Teknoloikka puolestaan avaa arvokkaan yhteyden nuoriin ja antaa mahdollisuuden tarjota heille töitä aikana, jona nuorten työpaikat ovat kiven alla. Raute työllisti viime vuonna Nastolassa kolme Teknoloikkaajaa ja on nyt kasvattanut harjoittelijoidensa määrän neljään.

”Teknoloikan avulla vasta lukion käyneille voidaan tarjota oikeaa työtä teknologia-alalta. Ohjelman ansiosta harvempi nuori viettää välivuotensa kotona”, iloitsee Marjo Tuominen, yksi Rauten mentoreista. ”Helposti ajatellaan, että teknologia on tietynlaista. Teknoloikkaajana nuori näkee, kuinka mahdottomasti alalla on erilaisia hommia.”

Teknoloikan konsepti on lähtöisin Ruotsista, ja Tekniikan Akatemia TAF toi ohjelman Suomeen syksyllä 2015. Tekniikan Akatemia on itsenäinen säätiö, joka tunnetaan parhaiten joka toinen vuosi myönnettävän Millennium-teknologiapalkinnon jakajana. TAF:n tavoite on nostaa esiin ihmisten elämänlaatua parantavia ja kestävää kehitystä edistäviä innovaatioita ja kannustaa nuoria teknologia-alojen pariin.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt mentoreille ja harjoittelijoille:
Laura Manas, tiedottaja, Tekniikan Akatemia TAF, laura.manas@taf.fi, 0500 989 286

Tekniikan Akatemia TAF on itsenäinen säätiö, joka nostaa esiin ihmisten elämänlaatua parantavia ja kestävää kehitystä edistäviä innovaatioita sekä kannustaa nuoria teknologia-aloille. TAF jakaa joka toinen vuosi Millennium-teknologiapalkinnon ja järjestää erilaisia teknologiatapahtumia sekä nuorisoprojekteja. TAF tekee Suomea tunnetuksi teknologiamaana ja pohjoismaisena hyvinvointivaltiona toimimalla tiedeyhteisön, elinkeinoelämän ja julkishallinnon verkostoissa.

Tilaa