MillenniumX-tapahtuma avaa nuorille teknologian ja innovaatioiden maailman

Report this content

Syötävät molekyylit, puhtaan energian ratkaisut ja uusimmat digipelit valtaavat Kaapelitehtaan nuorten teknologia-aiheisessa suurtapahtumassa toukokuun lopulla.

Tekniikan Akatemia TAF järjestää nuorille maksuttoman innovaatio- ja teknologiatapahtuman Helsingin Kaapelitehtaalla perjantaista sunnuntaihin 20.–22. toukokuuta 2016. MillenniumX:ssä nuoret pääsevät tutustumaan uusimpiin teknologioihin ja niiden sovellutuksiin kestävän kasvun ja puhtaan energian, robotiikan sekä pelillisyyden näkökulmista.

Kolmipäiväinen MillenniumX tarjoaa monipuolisesti tekemistä 9-vuotiaista aina lukioikäisille. Interaktiivisessa kokemusnäyttelyssä nuoret saavat muun muassa maistella syötäviä molekyylejä, kokeilla vedenpuhdistusta ja tutustua aurinkokennoenergialla toimivaan pienoismaailmaan. Näyttelyn osana järjestettävissä innovaatio-pitchauksissa näyttelyn työt myös esitellään yleisölle hauskalla tavalla.

MillenniumX:n ohjelmistoon kuuluvat lisäksi suuri digitaalisten pelien tapahtuma, koodikoulu, robotiikkaturnaus sekä Tämä toimii! -teknologiakilpailun finaali. Nuorten vanhemmille ja opettajille on oma Innokas-Areena, joka tarjoaa ajankohtaisia luentoja ja esityksiä robotiikasta sekä ohjelmoinnista.

”MillenniumX:n tavoitteena on mielenkiintoisen tekemisen kautta kannustaa nuoria luovaan ajatteluun, inspiroida omien vahvuuksien löytämiseen ja lisätä nuorten valmiuksia teknologisten innovaatioiden synnyttämiseen”, MillenniumX:n projektipäällikkö Nawras Odda kertoo.

MillenniumX-tapahtumaan on valittu ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita.

”Robotiikka, koodaaminen ja innovaatiot ovat aiheita, joissa Suomen on katsottava eteenpäin ja joista on hyvä hankkia osaamista varhaisessa iässä. Alat ovat myös vahvassa murroksessa suomalaisessa koulutuksessa ja arkielämässä”, projektipäällikkö Nawras Odda jatkaa.

MillenniumX:n suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio ja avajaisissa 20.5. puhuu opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lauantaina 21.5. MillenniumX:ssä mukana ovat myös nuorten suursuosikit, tubettaja-tähdet Soikkuu ja eeddspeaks, jotka tapaavat paikan päällä fanejaan ja osallistuvat tapahtuman ohjelmaan.


MillenniumX 20.–22.5.

Osoite: Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki

MillenniumX on osa Aalto Festival -tapahtumaa, joka järjestetään 16.–31.5.2016.


MillenniumX:n järjestää Tekniikan Akatemia TAF yhdessä Aalto-yliopistonEficoden, Futuricen, Goforen, The Group ry:n, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksenHelsingin yliopiston, Heurekan, Innokas-verkostonLappeenrannan teknillisen yliopiston, LUMA-keskus Suomen, Mehackitin, Oulun yliopistonTampereen teknillisen yliopistonTeknologiateollisuuden ja Åbo Akademin kanssa.


Lisätiedot:

Nawras Odda, MillenniumX:n projektipäällikkö, Tekniikan Akatemia

nawras.odda(at)taf.fi, +358 50 414 7298

Tekniikan Akatemia TAF on itsenäinen säätiö, joka nostaa esiin ihmisten elämänlaatua parantavia ja kestävää kehitystä edistäviä innovaatioita sekä kannustaa nuoria teknologia-aloille. TAF jakaa joka toinen vuosi Millennium-teknologiapalkinnon ja järjestää erilaisia teknologiatapahtumia sekä nuorisoprojekteja. TAF tekee Suomea tunnetuksi teknologiamaana ja pohjoismaisena hyvinvointivaltiona toimimalla tiedeyhteisön, elinkeinoelämän ja julkishallinnon verkostoissa.

Tilaa