Teknos-konsernin hallitukseen muutoksia

Report this content

Teknos-konsernin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty 28.3.2019 alkaen diplomi-insinööri Juha Mört, 47. Edelliset kaksi vuotta puheenjohtajana toiminut Tomi Merenheimo jatkaa hallituksen jäsenenä.

Juha on tällä hetkellä Innohome Oy:n toimitusjohtaja. Juhalla on pitkä kokemus useista johtotehtävistä langattoman infrastruktuurin teollisuudesta. Vuosina 1998-2009 hän toimi useissa eri tehtävissä ja lopulta EMEA-alueen toimitusjohtajana Powerwave Technologies Oy:ssä. Juha on toiminut myös johtavissa asemissa Elektrobit Group Oy:ssä ja Filtronic Oy:ssä. Juha on ollut Teknos-konsernin hallituksen jäsen marraskuusta 2017 lähtien.

Teknos Group Oy:n hallituksen muina jäseninä jatkavat asianajaja ja toimitusjohtaja Tomi Merenheimo, asianajotoimisto Magnusson, johtaja Manu Skyttä, johtaja, uudet liiketoiminnot, Millog Oy, Petri Kiikka, Sontek-konsernin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja ja Teknos-konsernin pääomistaja ja konsernijohtaja Paula SalastieJaana Komulainen, AtWork Oy:n omistaja ja Teknos-konsernin hallituksen jäsen vuodesta 2016 jää pois hallituksesta.

Lisätiedot

Paula Salastie
konsernijohtaja
Teknos-konserni
puh. 09 506 09313
paula.salastie@teknos.com

Teknos on kansainvälinen maalivalmistaja, joka toimii yli 20 maassa Euroopassa, Aasiassa ja USA:ssa. Teknoksen liikevaihto vuonna 2018 oli noin 408 miljoonaa euroa, ja tällä hetkellä se työllistää noin 1700 henkeä. Teknos on johtavia teollisuusmaalien valmistajia, jolla on vahva asema kauppa- ja rakennusmaaleissa. Teknos tekee maailmasta kestävämmän kehittämällä teknisesti edistyksellisiä pinnoiteratkaisuja, tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa, suojaamaan pintoja ja pidentämään niiden käyttöikää. Teknos on perustettu vuonna 1948, ja se on yksi Suomen suurimpia perheyrityksiä. Lisätietoja www.teknos.com. 

Avainsanat:

Tilaa