Teleste käynnistää uuden osakepalkkio-ohjelman

Report this content

TELESTE OYJ   PÖRSSITIEDOTE   13.2.2020 KLO 08:45

TELESTE KÄYNNISTÄÄ UUDEN OSAKEPALKKIO-OHJELMAN


Teleste Oyj:n hallitus hyväksyi pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelyn perustamisen tarjottavaksi yhtiön avainhenkilöille helmikuussa 2018 (jäljempänä LTI 2018). Asiasta on tiedotettu 8.2.2018.

Hallitus on päättänyt uuden kolmivuotisen, vuodet 2020–2022 kattavan ohjelman alkamisesta LTI 2018-rakenteen puitteissa.

Uuden kolmivuotisen ohjelman tiedot

Jos kaikki osallistumiseen oikeutetut henkilöt osallistuvat ohjelmaan täyttämällä osakesijoitusedellytyksen, vuonna 2020 alkavan ohjelman nojalla osakesijoituksen perusteella suoritettavien lisäosakkeiden määrä on yhteensä enintään 26.625 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuvat verot ja jäljelle jäävä nettomäärä jaetaan osallistujille Telesten osakkeina) ja suoriteperusteisten osakepalkkioiden kokonaismäärä on enintään 319.500 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuvat verot ja jäljelle jäävä nettomäärä jaetaan osallistujille Telesten osakkeina).

Vuonna 2020 alkavaan osakeohjelmaan sovellettava ansaintakriteeri on osakkeen kokonaistuoton kehitys (TSR) kolmen vuoden pituisen ansaintajakson aikana. Edellytyksenä yksittäisen avainhenkilön osallistumiselle ohjelmaan on edellä mainittu sijoitus Telesten osakkeisiin.

Muita tietoja

Hallitus on hyväksynyt 33 avainhenkilöä oikeutetuiksi osallistumaan tähän LTI 2018:en kolmanteen kolmivuotiseen ohjelmaan.

Hallitus arvioi, että uuden ohjelman yhteydessä ei anneta uusia osakkeita, eikä kannustinjärjestelyllä siten ole laimentavaa vaikutusta yhtiön rekisteröityyn osakemäärään.


TELESTE OYJ

Pertti Ervi
Hallituksen puheenjohtaja

Jukka Rinnevaara
Toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA:
Pertti Ervi, puh. +33 685839153
Jukka Rinnevaara, puh. 02 2605 611

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.teleste.com

Tilaa