Ehdotukset TeliaSoneran hallituksen jäseniksi

Report this content

TeliaSoneran nimitysvaliokunta on saanut päätökseen vuoden 2012 yhtiökokoukseen liittyvän työnsä.

Valiokunta esittää, että Olli-Pekka Kallasvuo valitaan TeliaSoneran hallituksen uudeksi jäseneksi. Uudelleen valittaviksi esitetään seuraavia hallituksen jäseniä: Maija-Liisa Friman, Ingrid Jonasson Blank, Anders Narvinger, Timo Peltola, Lars Renström, Jon Risfelt ja Per-Arne Sandström. Conny Carlsson on kieltäytynyt uudelleenvalinnasta. Lisäksi nimitysvaliokunta esittää, että Anders Narvinger valitaan uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi.

Olli-Pekka Kallasvuo on Nokia Oyj:n entinen toimitusjohtaja (2006–2010) ja hallituksen jäsen. Ennen toimitusjohtajan tehtävää hän toimi Nokiassa useissa eri johtotehtävissä, muun muassa COO:na (Chief Operating Officer), talous- ja rahoitusjohtajana, Mobile Phones ‑liiketoimintaryhmän vetäjänä ja Amerikan-toimintojen johtajana. Olli-Pekka Kallasvuo on tällä hetkellä SRV Yhtiöt Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja ja lisäksi useiden muiden yhtiöiden hallituksen jäsen. Varatuomari Olli-Pekka Kallasvuo on syntynyt vuonna 1953.

Hallituksen jäsenille esitetään maksettavaksi (seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka) palkkioita seuraavasti: puheenjohtajalle 1 100 000 kruunua ja kaikille muille yhtiökokouksen valitsemille hallituksen jäsenille 450 000 kruunua. Tilintarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 150 000 kruunua ja muille tilintarkastusvaliokunnan jäsenille kullekin 100 000 kruunua. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 55 000 kruunua ja muille palkitsemisvaliokunnan jäsenille kullekin 35 000 kruunua. Kaikki palkkioesitykset ovat säilyneet muuttumattomina edellisvuodesta.

Lisäksi esitetään, että PricewaterhouseCoopers AB valitaan uudelleen tilintarkastajaksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.

TeliaSoneran nimitysvaliokuntaan kuuluvat Kristina Ekengren (Ruotsin valtio, puheenjohtaja), Kari Järvinen (Solidium Oy Suomen valtion puolesta), Thomas Eriksson (Swedbank Robur Funds), Per Frennberg (Alecta) ja Anders Narvinger (hallituksen puheenjohtaja). Osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 56,2 prosenttia yhtiön äänistä, ovat ilmoittaneet kannattavansa nimitysvaliokunnan esityksiä.


TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 26.1.2012 klo 08.00 CET.

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta, 46-771 77 58 30, press@teliasonera.com

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi,joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSonera auttaa ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta.  TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2010 yhtiön liikevaihto oli 107 mrd. kruunua, käyttökate 37,7 mrd. kruunua ja tulos/osake 4,73 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä (NASDAQ OMX Stockholm ja NASDAQ OMX Helsinki).  Lue lisää osoitteesta: www.teliasonera.com

Tilaa

Liitteet & linkit