Johan Dennelindinistä TeliaSoneran konserni- ja toimitusjohtaja

Report this content

(KORJATTU: Lehdistötilaisuuden ajankohta.)
TeliaSoneran hallitus on nimittänyt Johan Dennelindin yhtiön uudeksi konserni- ja toimitusjohtajaksi. Dennelindillä on laaja kokemus useista eri tehtävistä televiestinnän alalla, viimeksi Vodacom Internationalin toimitusjohtajana Etelä-Afrikassa. Dennelind aloittaa uudessa tehtävässään 1.9.2013 ja on yhtiön käytettävissä 1.7.2013 alkaen. Per-Arne Blomquist jatkaa virkaatekevänä toimitusjohtajana 1.9. saakka ja palaa sen jälkeen TeliaSoneran varatoimitusjohtajaksi ja talousjohtajaksi.

Rekrytointiprosessi on ollut hallituksen ensisijainen tehtävä. Sitä on johtanut palkitsemisvaliokunta, johon kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Marie Ehrling, Olli-Pekka Kallasvuo ja Mats Jansson. Valintakriteereinä ovat olleet vahvat ja monipuoliset johtamistaidot, kokemus kansainvälisten yhtiöiden kehittämisestä kehittyvillä markkinoilla sekä laaja kokemus televiestintäalalta.

“Olen erittäin iloinen saadessamme Johan Dennelindin TeliaSoneran palvelukseen. Dennelind tuo mukanaan lähes 20 vuoden kokemuksen televiestintäalalta. Hän on osoittanut aiemmissa tehtävissään Telenorilla ja viimeksi Vodacomilla, että hän pystyy menestyksekkäästi johtamaan organisaatioita, jotka käyvät läpi laajaa muutosprosessia kansainvälisessä ympäristössä. Per-Arne Blomquistin palatessa varatoimitusjohtajaksi ja talousjohtajaksi turvaamme liiketoiminnan jatkuvuuden ja saamme Johan Dennelindin myötä siihen uuden lisän”, TeliaSoneran hallituksen puheenjohtaja Marie Ehrling sanoo.

”Olen ylpeä ja iloinen saadessani tämän luottamuksen osoituksen, ja samalla nöyrä uuden haasteen edessä. TeliaSonera on nykyisellään yksi Euroopan johtavista, kansainvälisillä markkinoilla laajasti toimivista teleoperaattoreista. Odotan innolla pääseväni johtamaan yritystä kohti seuraavaa kehitysvaihetta”, TeliaSoneran tuleva toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Johan Dennelind kertoo.

Lehdistötilaisuus
Englanninkielinen lehdistötilaisuus pidetään maanantaina (17.06.2013) klo 10.30 Suomen aikaa TeliaSoneran pääkonttorissa Tukholmassa, osoitteessa Stureplan 8. Lehdistötilaisuutta voi seurata myös internetin kautta: www.teliasonera.com. Lehdistötilaisuudessa ovat paikalla TeliaSoneran hallituksen puheenjohtaja Marie Ehrling, tuleva toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Johan Dennelind sekä virkaatekevä toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Per-Arne Blomquist.

Puhelinnumerot:
+44 (0) 1452 555 566, 0800 694 02 57
Koodi:
97450511

Huomaa, että internetlähetyksen ja puhelinkonferenssin välillä voi olla 30 sekunnin viive, jos katselet tilaisuutta samalla kun soitat sinne. Voit myös kuunnella tilaisuutta jälkikäteen 24.6.2013 asti.

Puhelinnumero:
+44 (0) 1452 55 00 00
Koodi:
97450511

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 16.06.2013 [20.00] (CET).

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46 771 77 58 30, press@teliasonera.com, TeliaSoneran internetsivujen Newsroom-osiosta, ja voit myös seurata meitä Twitterissä, Twitter @TLSN_Media.

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.

Tilaa

Liitteet & linkit