MegaFonin omistusrakennetta koskevat spekulaatiot

Report this content

Mediassa viime aikoina esiintyneiden spekulaatioiden vuoksi TeliaSonera vahvistaa, että TeliaSonera, AF Telecom ja Altimo käyvät keskusteluja MegaFonin tulevasta omistusrakenteesta ja hallintotavasta. Keskustelut eivät toistaiseksi ole johtaneet sopimukseen, mutta jos ja kun sopimukseen päästään, TeliaSonera tiedottaa asiasta asiaankuuluvien pörssisääntöjen mukaisesti.

MegaFon:
MegaFon perustettiin vuonna 2002, ja yhtiö on tällä hetkellä Venäjän toiseksi suurin matkaviestinoperaattori, jonka markkinaosuus on AC&M-konsulttiyhtiön mukaan 26 prosenttia. Yhtiöllä oli 31.12.2011 yhteensä 62,8 miljoonaa tilaajaa. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto kasvoi 12,6 prosenttia ja oli 242,6 mrd. ruplaa.

TeliaSoneran omistusosuus MegaFonista on tällä hetkellä 43,8 prosenttia, josta 35,6 prosenttia se omistaa suoraan ja 8,2 prosenttia välillisesti Telecominvestistä omistamansa 26,1 prosentin osuuden kautta. AF Telecomin omistusosuus MegaFonista on 31,3 prosenttia, josta 8,0 prosenttia se omistaa suoraan ja 23,3 prosenttia välillisesti Telecominvestistä omistamansa 73,9 prosentin osuuden kautta. Altimon omistusosuus on 25,1 prosenttia.

  
TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 11.4.2012 klo 08:30 (CET).

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46-771 77 58 30, press@teliasonera,com

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.

  
TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2011 TeliaSoneran liikevaihto oli 104 mrd. kruunua, käyttökate 36,9 mrd. kruunua ja osakekohtainen tulos 4,20 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com

Tilaa

Liitteet & linkit