Muutoksia Mobility Services -liiketoiminta-alueen johdossa

Report this content

Eurasia-liiketoiminta-alueen johtajana tällä hetkellä toimiva Tero Kivisaari on tänään nimitetty Mobility Services -liiketoiminta-alueen johtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Håkan Dahlströmiä, joka jättää tehtävänsä ja lähtee TeliaSonera-konsernista.

”Håkan Dahlström on vuosien ajan myötävaikuttanut TeliaSoneran matkaviestinliiketoiminnan menestyksekkääseen kehitykseen Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Kehittääksemme matkaviestinliiketoimintaa edelleen ja selvittääksemme alan lisääntyvät haasteet tarvitsemme nyt kuitenkin toisenlaista johtajuutta. Tästä syystä Håkan Dahlström jättää tehtävänsä”, sanoo toimitusjohtaja Lars Nyberg.

Uuden tehtävänsä lisäksi Tero Kivisaari jatkaa myös Eurasia-liiketoiminta-alueen johdossa.
 

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 21.9.2012 klo 13.00 (CET).
   

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46-771 77 58 30

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2011 TeliaSoneran liikevaihto oli 104 mrd. kruunua, käyttökate 36,9 mrd. kruunua ja osakekohtainen tulos 4,20 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com.

Tilaa

Liitteet & linkit