Nimitysvaliokunta antaa ehdotuksen hallituksen puheenjohtajasta

Report this content

Nimitysvaliokunta ehdottaa yksimielisesti Marie Ehrlingin nimittämistä TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajaksi yhtiökokouksessa 3. huhtikuuta 2013.

Marie Ehrling toimi TeliaSoneran Ruotsin maajohtajana vuosina 2002–2006. Sitä ennen hän työskenteli SAS:ssa (1982–2002), jossa hän oli muun muassa varatoimitusjohtaja ja SAS Airlinen johtaja. Marie Ehrling on hallituksen varapuheenjohtaja Nordeassa ja hallituksen jäsen muun muassa Securitaksessa, Oriflamessa ja Schibstedissä. Marie Ehrling on syntynyt vuonna 1955 ja hänellä on diplomiekonomin tutkinto Tukholman kauppakorkeakoulusta.

Nimitysvaliokunnan ehdotus julkaistaan kokonaisuudessaan viimeistään 15. helmikuuta 2013.

TeliaSoneran nimitysvaliokunnan jäseniä ovat Kristina Ekengren (puheenjohtaja, Ruotsin valtio), Kari Järvinen (Suomen valtio Solidium Oy:n kautta), Jan Andersson (Swedbank Robur Fonder), Per Frennberg (Alecta) sekä hallituksen puheenjohtaja Anders Narvinger. Osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 54,2:ta prosenttia yhtiön äänistä, ovat ilmoittaneet tukevansa vaalivaliokunnan ehdotusta.

Marie Ehrling ja Kristina Ekengren antavat kommentteja TeliaSoneran pääkonttorissa osoitteessa Stureplan 8 kello 11.30 tänään 6. helmikuuta.

       

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 06.02.2013.

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46 771 77 58 30, press@teliasonera.com, TeliaSoneran internetsivujen Newsroom-osiosta, ja voit myös seurata meitä Twitterissä, Twitter @TLSN_Media.


Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.

Tilaa

Liitteet & linkit