NMT – siitä se alkoi

Report this content

”Mahtaakohan tästä matkapuhelinliikenteestä koskaan tulla mitään sen kummempaa?”

Siitä on nyt 30 vuotta, kun ensimmäisen sukupolven matkaviestinjärjestelmä NMT (Nordic Mobile Telephone) tuli markkinoille. NMT loi perustan nykyaikaiselle matkaviestinnälle, ja NMT-tekniikka oli tärkeä askel matkallamme kohti yhä mobiilimpaa maailmaa.

NMT otettiin käyttöön 1.10.1981 Ruotsin telelaitoksen vaihteessa Hammarbyssä, Tukholmassa, jonne asennettiin ensimmäinen Ericssonin matkapuhelinkeskus. NMT-järjestelmä ehti toimia yli 25 vuotta ennen kuin se vuoden 2007 lopussa lakkautettiin.

Telelaitos, josta myöhemmin tuli TeliaSonera, oli jo 1960-luvun puolivälissä huomattava teknologian ja avoimen standardin puolestapuhuja.

”Siitä lähtien kehitys on edennyt vauhdilla. Nykyisin matkaviestinnällä on huomattavasti suurempi merkitys valtavan suurelle joukolle ihmisiä. Se on tärkeä osa ihmisten arkea kaikkialla maailmassa", sanoo Ericssonin Networks-yksikön johtaja Johan Wibergh.

”Meidän visiossamme verkottuneesta yhteiskunnasta ihmiset, yritykset ja koko yhteiskunta hyötyvät yli 50 miljardin verkkoon liitetyn päätelaitteen käytöstä. Vuonna 1981 tällaista ei osattu edes kuvitella. Nyt se on jo melkein totta, ja tilanne on uskomattoman jännittävä."

”Pohjoismainen NMT oli uraauurtava järjestelmä, sillä se tarjosi ihmisille Pohjoismaissa aivan uuden mahdollisuuden käyttää matkaviestintää,” toteaa TeliaSoneran Mobility Services -liiketoiminta-alueen johtaja Håkan Dahlström.

”Standardi, johon NMT perustui, tasoitti tietä GSM:lle ja nykyaikaiselle matkaviestinteknologialle, jota nyt hyödyntää yli 5 miljardia käyttäjää ympäri maailmaa. Näin mahtavasta saavutuksesta ei kukaan osannut edes haaveilla. Kaiken lisäksi viestintäpalvelujen kysyntä kasvaa edelleen räjähdysmäisesti”, Håkan Dahlström toteaa.

Lisätietoja ja lehdistön infopaketti interaktiivisilla sivuilla osoitteessa http://www.teliasonera.com/nmt30years

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta, +46-771 77 58 30, press@teliasonera.com

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2010 TeliaSoneran liikevaihto oli 107 mrd. kruunua, käyttökate 37,7 mrd. kruunua ja osakekohtainen tulos 4,73 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta: www.teliasonera.fi.: www.teliasonera.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit