TeliaSonera Suomen arvokkain pörssibrändi

Report this content

TeliaSonera on jo toista vuotta peräkkäin OMX Helsingin arvokkain brändi (8 499 milj. euroa). Brändien rahallinen arvo määritettiin ISO-standardin vaatimusten mukaisesti, ja määrityksestä vastasi BrandWorxx. Tutkimuksessa olivat mukana kaikki OMX Helsingissä noteeratut yhtiöt.

Tutkimuksen mukaan toiseksi arvokkain brändi oli Nordea (5 387 milj. euroa) ja kolmanneksi arvokkain Nokia (5 129 milj. euroa).

”TeliaSoneran yritysbrändin korkeaan arvoon on vaikuttanut yhtiön globaali läsnäolo ja lokaali tekeminen. Yhtiö toimiii monilla markkinoilla sopeuttaen toimintaansa aina paikallismarkkinan mukaan”, sanoo BrandWorxxin markkinointianalyytikko Jukka Vaittinen.

”Meille nyt myönnetty palkinto osoittaa, että teemme asioita oikein. Olemme kansainvälinen yhtiö, jolla on globaali strategia mutta joka toimii kaikkialla vahvasti paikallisena yhtiönä. Palvelumme ovat keskeisessä asemassa ihmisten jokapäiväisessä elämässä, ja pyrimme vahvalla panostuksellamme varmistamaan asiakkaillemme erinomaisen asikaskokemuksen”, sanoo TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja Robert Andersson.

Lisätietoja:

Tatu Tuominen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Sonera
Puh. +358 (0)40 302 4020
Sähköposti: tatu.tuominen@teliasonera.com

Jukka Vaittinen, markkinointianalyytikko, BrandWorxx Oy
Puh. +358 (0)40 715 8697
Sähköposti: jukka.vaittinen@brandworxx.com

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46-771 77 58 30

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta, 46-771 77 58 30, press@teliasonera.com

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSonera auttaa ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta.  TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli 104 mrd. kruunua, käyttökate 36,9 mrd. kruunua ja tulos/osake 4,20 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä (NASDAQ OMX Stockholm ja NASDAQ OMX Helsinki).  Lue lisää osoitteesta: www.teliasonera.fi