Janne Yli-Äyhö TeliaSoneran TV- ja sisältöjohtajaksi

TeliaSoneran laajakaistaliiketoiminta-alueen kansainväliseen TV- ja sisältöjohtajan tehtävään on nimitetty Janne Yli-Äyhö, joka vastaa tällä hetkellä liiketoiminta-alueen myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Ruotsissa jo lähes 200 000 TeliaSoneran asiakasta katsoo digitaalisia TV-kanavia laajakaistaliittymänsä välityksellä. Suomen markkinoille palvelu tuodaan syksyn aikana.

TeliaSoneran laajakaista-asiakkaat voivat tilata käyttöönsä laajakaistaisia TV- ja sisältöpalveluita lisäpalveluna. Ruotsissa lähes 200 000 asiakasta on tilannut yhtiön laajakaistaiset TV-palvelut käyttöönsä. Tanskassa ja Norjassa TV-palvelut on tuotu markkinoille tänä vuonna ja Suomen vuoro on syksyn aikana. Suomessa TeliaSoneralla on n. 170.000 kaapeli-tv asiakasta ja mahdollisuus laajentaa TV-palveluja nopeiden valokuitujen piirissa oleville 100.000 asiakkalle.

– TeliaSonera on identifioinut TV- ja sisältöpalvelut keskeisimmäksi kasvualueeksi ja on tästä syystä päättänyt vahvistaa johtamista tällä alueella, sanoo TeliaSoneran Broadband Services –liiketoiminta-alueen johtaja, Anders Bruse. Yli-Äyhö vastaa jatkossa kaikkien TeliaSoneran maiden laajakaistasisällöistä, joihin lukeutuvat TV:n lisäksi mm. tilausvideopalvelut sekä erilaiset muut viihdepalvelut kuten musiikkipalvelut.

Janne Yli-Äyhö aloittaa uudessa tehtävässään 1.9. alkaen raportoiden kansainvälisen laajakaistaliiketoiminta-alueen johtajalle Anders Bruselle. Hän on työskennellyt yhtiön palveluksessa vuodesta 1991. Aiemmissa tehtävissään hän on vastannut mm. eri liiketoimintayksiköistä TeliaSonera Finlandin johtoryhmän jäsenenä. Vuosituhannen vaihteessa Yli-Äyhö työskenteli parin vuoden ajan Kalifornian piilaaksossa Soneran kehitystehtävissä.

– Yhdistävä tekijä kaikissa tehtävissäni on ollut uuden liiketoiminnan kehittäminen. Olen seurannut TV- ja sisältöpalvelujen kehitystä aina Kalifornian ajoistani asti. Olen vakuuttunut siitä, että matkaviestinnän ja internetin jälkeen TV on telekommunikaatioalan seuraava iso juttu. On erittäin mielenkiintoista päästä luomaan tätä tulevaisuutta, Yli-Äyhö kertoo.


Lisätietoja:

TeliaSonera, johtaja Janne Yli-Äyhö, Broadband Services, TV & Content
puhelin 0400 410 698
sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Yrityksestä

TeliaSonera tarjoaa televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. Tarjoamme palveluja, joiden avulla ihmiset ja yritykset voivat viestiä helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Päätavoitteemme on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja luoda omistaja-arvoa kilpailukykyisten palvelujen sekä kestävän ja paranevan tuloskehityksen ja kassavirran avulla. Kehitämme toiminnallista osaamistamme keskittymällä maailmanluokan palveluyhtiön rakentamiseen, verkkojen laadun varmistamiseen ja alan parhaan kustannusrakenteen saavuttamiseen. Näin luomme arvoa. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä.

Liitteet & linkit