Sonera arvioi uudelleen lankaverkon aikataulun

Report this content

Ensi vuonna Sonera muuttaa 3 500 lankapuhelinta turvallisesti langattomiksi kuten aiemmin on tiedotettu. Sonera arvioi jäljelle jäävän maaseudun lankaverkon teknologiavaihdon aikataulun uudelleen antaakseen vaihtoehtoisille tekniikoille ja rahoitusmalleille aikaa kehittyä.

”Jäljelle jäävien 35 000 lankaverkon asiakkaan osalta olemme päättäneet venyttää teknologiavaihdon aikataulua. Näiden 20 000 lankapuhelinasiakkaan ja 15 000 laajakaista-asiakkaan palvelut säilyvät asiakkaiden halutessa nykyisellään vähintään vuoden 2010 loppuun saakka”, sanoo TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.

Aikataulun viivästämisellä Sonera haluaa varmistaa, että sen suunnittelemat toimenpiteet ovat linjassa hallituksen laajakaistaohjelman kanssa. Sonera pitää erittäin positiivisena hallituksen linjausta käyttää julkista rahoitusta silloin, kun laajakaistaohjelman tavoitetasoa ei pystytä saavuttamaan kaupallisesti.

Soneralla on harvaan asutuilla alueilla kaikkiaan noin 40 000 kilometriä vanhaa pylväsverkkoa. Aikaisemman ilmoituksen mukaisesti yhtiö purkaa huonokuntoisimman ja jopa kolmelta neljäsosaltaan tyhjentyneen lankaverkon 10 000 kilometrin matkalta suunnitelmien mukaan kevään 2009 aikana. Muutos koskee 3 500 lankapuhelinasiakasta, joiden puhelinpalveluiden jatkumisen Sonera turvaa siirtämällä ne turvallisesti ja hallitusti matkapuhelinverkkoon. Yhtään kiinteää liittymää ei kuitenkaan pureta ennen kuin on varmistettu, että palvelut toimivat moitteettomasti.

Soneran matkapuhelinverkko kattaa nyt noin 97 prosenttia Suomen pinta-alasta ja lähes 100 prosenttia väestöstä. Tänä vuonna Sonera investoi 40 maaseudun tukiaseman kuuluvuuden parantamiseen ja ensi vuonna yhtiö rakentaa harvaan asutuille alueille 60 uutta UMTS 900 -tukiasemaa ja kaksi kokonaan uutta mastoa Kätkävaaraan ja Fisköhön.

Liitteenä Soneran tukitoimet ja hyvitykset langattomiin palveluihin siirtyville.

Lisätietoja:

Johtaja Juha-Pekka Weckström, TeliaSonera, Broadband Services Finland
Puhelin: 0400 564 754
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com