Tampereen ympäristökunnat valitsivat Soneran perustietotekniikkapalvelujensa toimittajaksi

Hämeenkyrön, Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnat sekä Nokian ja Ylöjärven kaupungit tiivistävät yhteistyötään ICT-palveluissa. Ne allekirjoittivat sopimuksen TeliaSoneran Finland Oyj:n kanssa perustietotekniikkapalveluiden toimittamisesta. Kilpailutuksen myötä aikaansaatu sopimus on ensimmäinen vaihe kuntien tämän vuoden alussa käynnistyneessä yhteistyössä, jonka tuloksena syntyi tietotekniikkaa ja siihen perustuvia tukipalveluja koskeva kuntien yhteistoimintasopimus.

Sopimuksen mukaan Sonera toimittaa kunnille vaiheittain laajan palvelukokonaisuuden, jossa huomioidaan kuntakohtaiset ratkaisut ja joka sisältää muun muassa kuntien työasemien ja lähiverkkojen perustietotekniikkapalvelut, niihin liittyvät asiantuntijapalvelut sekä palvelimien keskittämisen Soneran Tampereen Pyynikillä sijaitsevaan palvelintilaan. Sopimukseen kuuluvat myös perustietotekniikan osaamisen kehittämispalvelut. Lisäksi Sonera toimittaa 1.2.2005 Nokian kaupungille ja Pirkkalan kunnalle yhteiset nopeat internet-yhteydet ja palomuuripalvelut sekä sähköposti-, etäkäyttö- ja tietoturvapalvelut. Sonera toimittaa kokonaisuuden palveluna ja laskuttaa siitä kuntia kiinteään työasemakohtaiseen kuukausilaskutukseen perustuvalla palvelumaksulla. Tämä laskutustapa helpottaa monin tavoin kuntien toimintaa, kuten tieto- ja viestintätekniikan budjetointia ja laajennettavuutta. Kuntien yhtenäiset perustietotekniikkapalvelut luovat myös kustannustehokkuutta ja mahdollistavat kuntien toimintatapoja uudistavia yhteisiä kehittämishankkeita. Nokia ja Pirkkala ovat käyttäneet ostopalvelua jo pitkään. Muille sopimukseen mukaan tuleville kunnille kyse on uudesta toimintatavasta, johon edetään asteittain. ”Olimme kunnissa tunnistaneet perustietotekniikkamme yhteistyötarpeet jo aiemmin. Edelliset hankkeet olivat kuitenkin kariutuneet teknisiin ongelmiin. Kuntien käyttämä tietotekniikka on ollut sen verran eriytynyttä, että yhdistäminen on tuntunut vaikealta. Kun nyt saamme pohjan riittävän yhtenäiseksi, voimme siirtyä pikku hiljaa myös yhtenäisten sovellusten ja palveluiden käyttöön. Odotuksemme kunnissa kohdistuvatkin jo pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Nokian kaupungin talousjohtaja Alpo Karila. ”Olemme Sonerassa iloisia saadessamme Tampereen ympäristökunnat asiakkaiksemme. Tämä sopimus on meille haastava ja merkittävä. Kunnat ovat Soneralle erittäin tärkeä asiakasryhmä. Tämä sopimus on tulosta mittavasta panostuksestamme kunta-asiakkaiden toiminnan ymmärtämiseen ja palvelujen kehittämiseen. Sonera on sitoutunut pitkäjänteiseen yhteistyöhön kuntien kanssa. Nyt aikaansaatu sopimus osoittaa, että Sonera haluaa olla tukemassa erityisesti alueen kuntien toimintatapojen kehittymistä yhteisesti valittuun suuntaan. Uskomme, että tämä sopimus varmistaa Tampereen ympäristökunnille edistyksellisen ja yhteentoimivan tieto- ja viestintätekniikan kokonaisuuden, joka mahdollistaa kuntaorganisaatioiden rajat ylittävät laadukkaat palveluketjut”, sanoo johtaja Tommi Kolehmainen TeliaSonera Finlandista. Lisätietoja: Tampereen ympäristökunnat: Talousjohtaja Alpo Karila Nokian kaupunki Puhelin: 040 7799 002 Sähköposti: etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi TeliaSonera Finland Oyj Myyntijohtaja Harri Viljanen Puhelin: 0403 022533 Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Yrityksestä

TeliaSonera tarjoaa televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. Tarjoamme palveluja, joiden avulla ihmiset ja yritykset voivat viestiä helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Päätavoitteemme on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja luoda omistaja-arvoa kilpailukykyisten palvelujen sekä kestävän ja paranevan tuloskehityksen ja kassavirran avulla. Kehitämme toiminnallista osaamistamme keskittymällä maailmanluokan palveluyhtiön rakentamiseen, verkkojen laadun varmistamiseen ja alan parhaan kustannusrakenteen saavuttamiseen. Näin luomme arvoa. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä.

Liitteet & linkit