Olkiluodon jäähdytysveden kalatarkkailuselvitys valmistui

Report this content

Olkiluodossa toteutettiin jäähdytysveden kalatarkkailua vuoden 2023 ja 2024 alkuvuoden aikana. Tarkkailun tavoitteena oli tehdä selvitys voimalaitokseen jäähdytysvesien mukana ajautuvien kalojen laadusta ja määrästä. Uuden selvityksen tekeminen oli nyt ajankohtaista, kun toimivia laitosyksiköitä on kahden sijaan kolme.

Kalakannan selvitykseen TVO:ta velvoittaa voimalaitokselle myönnetty vesitalouslupa. Siinä sitoudutaan tekemään selvitystä voimalaitokselle jäähdytysveden mukana ajautuvista kaloista sekä kalanpoikasista. Viimeksi vastaavanlainen tutkimus toteutettiin vuonna 2010. Nyt toteutettu selvitys on aikaisempaa yksityiskohtaisempi.  

- Alle yhden senttimetrin mittaisten kalanpoikasten tutkimus tuli uutena asiana mukaan ja niitä yritettiin pyytää laitosyksiköiden tulovesikanavista. Kalanpoikasia ei kuitenkaan saatu saaliiksi, TVO:n kalataloustutkija Ilkka Tammela kertoo. 

Kalanäytteitä kerättiin kaikkien kolmen laitosyksikön merivesilaitosten huuhtelukanavista. Huuhtelukanaviin kertyy kaikki jäähdytysveden mukana tuleva niin sanottu välpe. Välpe muodostuu levien, simpukoiden ja kalojen lisäksi myös vesikasveista ja polyypeistä. 

Olkiluodon sähköntuotannolla ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen kalatalouteen 

Selvitykseen liittyviä välpe- ja kalanäytteitä kerättiin 26 kappaletta laitosyksikköä kohden. Selvityksen mukaan Olkiluodon yksiköihin ajautuneiden kalojen yhteenlaskettu lukumäärä reilun vuoden mittaisella tarkkailukaudella oli arviolta noin 27,6 miljoonaa kappaletta (yhteensä arviolta noin 42,4 tonnia).  

Kalaa ajautuu nykyisin enemmän jäähdytysveden mukana laitosyksiköille, sillä laitosyksiköiden jäähdytysvesivirtaamaa on nostettu edellisen kalatarkkailun jälkeen ja Olkiluoto 3 -laitosyksikkö on otettu käyttöön. 

- Yksilömäärä on tietysti valtava, mutta se koostuu kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin pienistä yksilöistä. Tarkkailun tulosten perusteella 95 % jäähdytysveden mukana tulleista kaloista painoi vähemmän tai yhtä paljon kuin 3 grammaa. Noin 87 % kaloista oli muita kuin taloudellisesti merkittäviä kalalajeja, Tammela kertoo.  

Kolme lukumäärältään runsainta kalalajia olivat Olkiluoto 1 -laitosyksiköllä kolmipiikki, kymmenpiikki ja Pomatoschistus–suvun tokot. Olkiluoto 2:lla vastaavat lajit olivat kolmipiikki, kymmenpiikki ja kuoreen ja silakan poikaset ja Olkiluoto 3:lla kolmipiikki, silakka ja kymmenpiikki.  

Tarkkailun aikana välppeen joukosta löydettiin myös Itämerelle uusi vieraslaji, Conopeum chesapeakensis –sammaleläin, josta kerroimme alkuvuonna 2024: TVO - Olkiluodon ympäristötarkkailu osoitti jälleen tarkkuutensa. Olkiluodon saari onkin yksi Suomen tutkituimpia alueita ja sen monimuotoinen luonto tunnetaan tarkoin. Saarella on tehty ympäristötutkimuksia 1970-luvulta alkaen, jo vuosia ennen sähköntuotannon käynnistymistä. 

Laitosyksiköille kerääntyvä välpe kerätään talteen ja toimitetaan asianmukaisesti käsittelyyn kompostointilaitokselle. Välppeen mukana poistuu ravinteita, jolla on rehevöitymistä vähentävä vaikutus. 

Tutkimuksen tulokset on esitelty ELY-keskukselle. TVO toteuttaa Olkiluodon lähivesien alueella myös koekalastuksia, kalojen ikä- ja kasvumäärityksiä, kirjanpitokalastusta ja kalastuskyselyitä ammatti- ja virkistyskalastajille. TVO maksaa kalatalousviranomaiselle vuosittain kalatalousmaksun käytettäväksi jäähdytysvesien aiheuttamien haitallisten vaikutusten vähentämiseen jäähdytysvesien vaikutusalueella. 

Teollisuuden Voima Oyj on tuottanut sähköä omistajilleen, suomalaisille teollisuus- ja energiayhtiöille, turvallisesti ja luotettavasti jo yli 40 vuotta. Olkiluodon saarelta tuotetaan noin 30 prosenttia Suomen sähkön tarpeesta. Ilmastoystävällinen ydinsähkö palvelee yhteiskuntaa ja vähentää energiantuotannon ympäristökuormitusta. Olkiluotoon on rakenteilla myös maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos.

Tilaa

Multimedia

Multimedia