Olkiluoto 3:n ensimmäinen vuosihuolto käynnistyy lauantaina

Report this content

Olkiluoto 3 -laitosyksikkö (OL3) irrotetaan sähköntuotannosta lauantaina 2. maaliskuuta huoltoseisokkia varten. Sen arvioidaan kestävän noin 37 vuorokautta. Kyseessä on uuden laitosyksikön ensimmäinen vuosihuolto. OL3:n täyden tehon tuotanto alkoi maaliskuussa 2023 eli vuosi sitten.

OL3:n vuosihuoltoon on varattu 37 vuorokautta. Pitkää kestoa selittävät muun muassa laitostyypin tekniset ominaisuudet sekä vuosihuollossa tehtävien määräaikaiskoestusten ja huoltojen määrä. OL3 on Euroopan suurin ydinvoimalaitosyksikkö, joten huollettavien laitteiden ja komponenttien määrä on suuri. 

Yhteensä erilaisia töitä on OL3:n huoltoon suunniteltu noin 1 900 pitäen sisällään noin 6 500 työvaihetta.  Vertailun vuoksi esimerkiksi OL2:n vuosihuolto pitää sisällään noin 550 työtä, joissa on yhteensä 1200 työvaihetta. 

OL3:n osalta vuosihuollon merkittävimmät työt ovat polttoaineen vaihdon lisäksi suojausjärjestelmän ennakkohuoltotyöt, automaatiojärjestelmiin tehtävät ohjelmistopäivitykset, suojarakennuksen eristysventtiilien tiiveyskokeet sekä paineistimen varoventtiilien huollot. 

Vuosihuollon työt on aikataulutettu tarkkaan ja huoltoa tehdään kellon ympäri useammassa vuorossa.

- Ydinvoimalayksikön vuosihuollot ovat mittava ja tarkkaan suunniteltu ponnistus, jonka turvalliseen ja laadukkaaseen toteuttamiseen vaaditaan ammattitaitoa sekä TVO:n henkilöstöltä, alihankkijoilta että laitostoimittajalta. Myös viranomaisen rooli on tärkeä onnistuneen vuosihuollon toteutuksessa, sähköntuotannon johtaja Marjo Mustonen sanoo. 

TVO:n oman henkilöstön lisäksi tänä vuonna kaikkien kolmen laitoksen vuosihuoltoihin osallistuu noin 1400 alihankkijoiden työntekijää. Heistä pääosa on suomalaisia, mutta etenkin OL3:n huoltoon saapuu ulkomailta tekijöitä, kaikkiaan noin 550 erityisosaajaa. 

Olkiluodon ydinvoimalaitos on Suomen merkittävin sähköntuottaja. Viime vuonna Olkiluodosta tuotettiin noin 31 prosenttia kaikesta Suomen sähköstä. Ensimmäisenä huoltoon menevän OL3:n osuus koko Suomen sähköntarpeesta on noin 14 prosenttia. 
Olkiluoto 2:n (OL2) polttoaineenvaihtoseisokki alkaa 28. huhtikuuta ja kestää noin 11 vuorokautta. Viimeisenä laitosyksiköistä vuorossa on Olkiluoto 1 (OL1), jonka huoltoseisokki alkaa 12. toukokuuta ja kestää noin 16 vuorokautta. Kaikkien vuosihuoltojen pitäisi olla valmiita 28. toukokuuta. 

Vuosihuollot ovat välttämättömiä polttoaineen vaihdon ja tiettyjen huolto- ja kunnossapitotöiden takia. Huollot ovat myös keskeisessä osassa laitosyksiköiden pitkäaikaista elinkaarenhallintaa.

OL3:n vuosihuollot tehdään ensimmäisinä toimintavuosina vuosittain, mutta myöhemmin laitosyksikköä voidaan ajaa myös hieman pidemmillä käyttöjaksoilla. OL1:llä ja OL2:lla vuosihuollot toteutetaan jatkossakin vuoden välein.
 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Johanna Aho, 040 729 0822
 

Teollisuuden Voima Oyj on tuottanut sähköä omistajilleen, suomalaisille teollisuus- ja energiayhtiöille, turvallisesti ja luotettavasti jo yli 40 vuotta. Olkiluodon saarelta tuotetaan noin 30 prosenttia Suomen sähkön tarpeesta. Ilmastoystävällinen ydinsähkö palvelee yhteiskuntaa ja vähentää energiantuotannon ympäristökuormitusta. Olkiluotoon on rakenteilla myös maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos.

Tilaa

Multimedia

Multimedia