Olkiluoto 3:n laitostoimittajakonsortio pääomittaa takuuajan töiden rahastoa yli 80 miljoonalla eurolla
Olkiluoto 3 EPR -laitosyksikkö (OL3) tilattiin aikoinaan kiinteähintaisena konsortiolta, jonka muodostavat Areva GmbH, Areva NP SAS ja Siemens AG. Konsortion takuuajan työt ovat OL3:lla vielä kesken, mutta töiden loppuunsaattamiseen varatut rahastomekanismin varat ovat ehtyneet syksyllä 2024. Areva ja Siemens ovat päättäneet pääomittaa rahastoa lisää yli 80 miljoonalla eurolla. TVO:n osakkaat hyväksyivät tänään pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa neuvotteluissa saavutetun neuvottelutuloksen.
OL3:n laitostoimittajakonsortioon kuuluvat yhtiöt sitoutuivat jo vuonna 2018 solmitussa kokonaissovintosopimuksessa siihen, että laitosyksikön loppuunsaattamiseen tarkoitetut varat ovat riittävät ja ne kattavat myös kaikki asianmukaiset takuukaudet.
Tällöin perustetun Areva-yhtiöiden 709 miljoonalla eurolla rahoittaman rahastomekanismin tarkoituksena oli turvata OL3-projektin loppuunsaattaminen takuuaikojen loppuun saakka. Tämän jälkeen Areva-yhtiöt lisäpääomittivat kyseistä rahastoa vuonna 2021 noin 600 miljoonalla eurolla. Nyt sovitulla sopimusmuutoksella rahastoa on sitouduttu täydentämään yli 80 miljoonalla eurolla. Osapuolten allekirjoitettua sopimukset ne lähetetään Ranskan tuomioistuimeen homologointiprosessia varten.
OL3 EPR -laitostoimittajakonsortio on rakentanut laitosyksikköä kiinteähintaisella avaimet käteen sopimuksella. Laitostoimittajakonsortioon kuuluvat yhtiöt AREVA GmbH, AREVA NP SAS ja Siemens AG, jotka ovat yhteisvastuussa laitostoimitussopimuksen kuuluvista velvoitteista laitosyksikön takuuajan loppuun asti.
Teollisuuden Voima Oyj on tuottanut sähköä omistajilleen, suomalaisille teollisuus- ja energiayhtiöille, turvallisesti ja luotettavasti jo yli 40 vuotta. Olkiluodon saarelta tuotetaan noin 30 prosenttia Suomen sähkön tarpeesta. Ilmastoystävällinen ydinsähkö palvelee yhteiskuntaa ja vähentää energiantuotannon ympäristökuormitusta. Olkiluotoon on rakenteilla myös maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos.