Tietoa Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikön valmistumisesta sähköntuotantoon

Report this content

Laitostoimittaja AREVA-Siemens konsortion viimeaikaisten edistymisraporttien perusteella Teollisuuden Voima (TVO) varautuu siihen, että Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikön kaupallisen sähköntuotannon aloittaminen voi siirtyä vuoteen 2016.

TVO arvioi aiemmin, että Olkiluoto 3 ei valmistu säännölliseen sähköntuotantoon laitostoimittajan ilmoittaman aikataulun mukaisesti vuonna 2014. Samalla yhtiö edellytti laitostoimittajalta kokonaisaikataulun päivittämistä ja uutta vahvistusta laitosyksikön valmistumispäivästä.

­‑ Emme ole vielä saaneet kunnollisia päivityksiä aikatauluun. Lisäksi automaation suunnittelu ei ole edennyt aikataulujen mukaisesti. Siksi valmistumisaikatauluun voi tulla lisää viivettä. Tästä huolimatta jatkamme yhteistyötä laitostoimittajan kanssa myös aikataulun selvittämisessä, OL3-projektin johtaja Jouni Silvennoinen kertoo.

Vaikka TVO:ssa ei olla tyytyväisiä tilanteeseen ja toistuviin haasteisiin hankkeen aikataulusuunnittelussa, työt OL3-työmaalla etenevät kaiken aikaa. Reaktorilaitoksen asennuksista noin 75 prosenttia on jo saatu tehtyä ja pääkomponenttien asennukset ovat valmiit. Samaan aikaan ensimmäisiä järjestelmiä turbiinilaitoksen puolella on otettu käyttöön.

Kiinteähintaisella avaimet käteen -sopimuksella laitosyksikköä rakentava laitostoimittaja on vastuussa projektin aikataulusta. TVO jatkaa laitostoimittajan tukemista projektin mahdollisimman nopean valmistumisen takaamiseksi.

Lisätietoja: Projektinjohtaja Jouni Silvennoinen puh: (02) 8381 4100.

Teollisuuden Voima Oyj on vuonna 1969 perustettu suomalainen ydinvoimayhtiö, joka tuottaa turvallisesti ja luotettavasti kohtuuhintaista sähköenergiaa suomalaisille. TVO:n Olkiluodossa tuottaman ydinsähkön osuus oli noin kuudesosa vuoden 2012 sähkön käytöstä Suomessa. Puhdas energiantuotanto palvelee suomalaisen yhteiskunnan lisäksi myös globaalia ympäristörasituksen vähentämistä.

Tilaa