TVO sai TEM:ltä kielteisen kannan OL4:n periaatepäätöksen voimassaolon jatkamisesta
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on tänään tiedottanut esittävänsä valtioneuvostolle, että Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) hakemus OL4-ydinvoimalaitosyksikön voimassa olevan periaatepäätöksen jatkamisesta hylätään.
- Odotimme toisenlaista kantaa. Jatkoaikahakemuksesta tehty lausuntokierros ja elinkeinoelämän puoltava vetoomus vahvistivat, että OL4:llä on laaja yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tuki. Ydinvoimahanke on yhteiskunnan kannalta strategisen tärkeä. OL4-hanke on kertaalleen todettu yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi, eikä tämä asia ei ole muutamassa vuodessa muuttunut, TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo.
- Myönteinen päätös olisi ollut hyvä viesti investointeja harkitsevalle suomalaiselle teollisuudelle, ja sillä olisi merkittäviä työllisyys- ja talousvaikutuksia koko Suomelle. Uutta ydinvoimaa tarvitaan myös varmistamaan energiapolitiikan päästö- ja omavaraisuustavoitteiden toteutuminen, Tanhua toteaa.
TVO on tuottanut Olkiluodossa sähköä omakustannushintaan omistajilleen, suomalaiselle teollisuudelle ja energiayhtiöille jo yli 35 vuotta. Olkiluoto on hyvä, valmis laitospaikka uudelle miljardi-investoinnille.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Jarmo Tanhua, puh. 09 6180 2500
OL4-hankkeen johtaja Janne Mokka, puh. 02 8381 8000
Teollisuuden Voima Oyj on vuonna 1969 perustettu suomalainen ydinvoimayhtiö, joka tuottaa turvallisesti ja luotettavasti sähköä suomalaisille. TVO:n Olkiluodossa tuottaman ydinsähkön osuus oli noin kuudesosa vuoden 2013 sähkön käytöstä Suomessa. Puhdas energiantuotanto palvelee suomalaisen yhteiskunnan lisäksi myös globaalia ympäristörasituksen vähentämistä.