Musiikintekijöiden verokohtelu saatava tasa-arvoiseksi sekä kasvua ja yrittäjyyttä tukevaksi
Teosto ja sen jäsenjärjestöt – Suomen Säveltäjät ry, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry ja Suomen Musiikkikustantajat ry – esittävät musiikintekijöiden verotuksen uudistamista siten, että tekijä voisi ohjata tekijänoikeusjärjestöltä saamansa henkilökohtaiset korvaukset määräysvallassaan olevan yhtiön elinkeinotuloksi.
Ehdotuksen tavoitteena on kannustaa investointeihin ohjaamalla tekijöiden yrityksiin tuottoja, joita voidaan käyttää yritystoiminnan kasvattamiseen ja monipuolistamiseen. Tällä hetkellä Teoston maksamat tekijänoikeuskorvaukset ovat tekijän ansiotuloa, eikä tulouttaminen yritykselle ole mahdollista. Teosto toivookin, että luovan alan työllisyyttä, yrittäjyyttä sekä kansainvälistä kilpailukykyä edistävä aloite otettaisiin huomioon tulevissa hallituksen päätöksissä.
”Suomalaisen musiikin elinvoimaisuus ja kilpailukyky ei ole itsestäänselvyys. Verokäytäntöä muuttamalla voitaisiin lisätä musiikin toimialan kasvua, työllisyyttä ja hyvinvointivaikutuksia panostamalla luovan työn kannustavuuteen”, Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä sanoo.
Teoston kantaa tukee myös työ- ja elinkeinoministeriön tuore "Tekijänoikeustulon kohtelu eri oikeussubjektien kannalta" -selvitys, jossa käsitellään ansiokkaasti tekijänoikeustulojen verotuskäytännön mahdollisuuksia varautua tulevaisuuden muutostarpeisiin. Selvityksessä mm. tekijänoikeusjärjestöiltä saatujen korvausten tulouttaminen tukee Teoston näkemyksiä.
”Tekijänoikeusjärjestön tilittämien tekijänoikeuskorvausten nykyinen verokohtelu muodostaa kasvavan kilpailukykyongelman, joka ehdotuksen avulla voidaan pitkälti ratkaista. Kilpailukykyinen verotus mahdollistaa menestyneimpien tekijöiden pysymisen suomalaisten tekijänoikeusjärjestöjen asiakkaina ja heidän teostensa tekijänoikeustuottojen kotiuttamisen Suomeen. Valittu malli muistuttaisi Ruotsissa käytössä olevaa mallia”, Sipilä toteaa.
Ammattimaiset musiikintekijät ovat aktiivisia yrittäjiä
Verokäytännön pikaisen uudistamisen puolesta puhuu myös Teoston toteuttama yritys- ja verokysely, jonka perusteella suurella osalla suomalaisista ammattimaisista musiikintekijöistä (58 %:lla kyselyyn vastanneesta 322 musiikintekijästä) on musiikkiin liittyvää yritystoimintaa.
Aktiivisimpia yritysten perustajia ovat nuoret musiikintekijät: vuoden 1980 jälkeen syntyneistä vastaajista 70 prosenttia harjoittaa musiikkiin liittyvää yritystoimintaa ja lopuistakin valtaosa on harkinnut yrityksen perustamista. Nuorten lisäksi musiikkiin liittyvää yritystoimintaa on muita vastaajia useammin musiikintekijöillä, joille tekijänoikeustulot ovat pääasiallinen tai merkittävä tulonlähde.
Musiikin tekemisen lisäksi useamman kuin joka toisen yrityksen toimintaan kuuluu myös esiintymistoimintaa, omien äänitteiden tuotantoa tai studiotoimintaa, ja yli kolmasosa yrityksistä harjoittaa esimerkiksi kouluttamiseen ja valmennukseen, musiikin kustantamiseen tai ohjelmamyyntiin liittyvää toimintaa tai toimii levy-yhtiönä.
Musiikintekijöiden yritysten yleisimmät yhtiömuodot ovat osakeyhtiö ja toiminimi, ja valtaosassa yrityksistä musiikintekijä on yrityksen enemmistöomistaja tai käyttää yksin päätösvaltaa yrityksessä.
Yrittäjistä 96 prosenttia ilmoitti saavuttaneensa yritystoiminnan kautta niitä hyötyjä, joita oli yritystä perustettaessa tavoitellut. Tärkeimmät musiikintekijöiden ilmoittamat syyt yritystoiminnan käynnistämiseen olivat mahdollisuus laskuttaa asiakkaita verokortilla toimimisen sijaan, laitteistojen ja materiaalien hankinta, tulonhankkimiskulujen vähennysoikeus ja verotuksen suunnittelu ja selkeyttäminen.
Lisätietoja:
Katri Sipilä, Teoston toimitusjohtaja 040 580 3430
Tomi Korhonen, Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja 050 4499575
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry
Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo 85 vuotta. Rakkaudesta musiikkiin.
Teosto edustaa 27 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2012 kotimaasta esityskorvauksia 46,3 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen vähentämisen jälkeen tilitetään 87 prosenttia musiikintekijöille ja -kustantajille.
Avainsanat: