Polaris Nordic yhdistää pohjoismaiset tekijänoikeusjärjestöt
Pohjoismaiset tekijänoikeusjärjestöt Koda, Tono ja Teosto ovat yhdistäneet voimansa ja perustaneet Polaris Nordic -yhteenliittymän. Järjestöjen tavoitteena on vastata yhteistyöllä oikeudenomistajiensa eli säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja kustantajien asiakastarpeisiin entistä tehokkaammin ja pienemmillä kustannuksilla.
Polaris Nordicin myötä pohjoismaiset järjestöt tulevat kehittämään ja hallinnoimaan yhteistä IT-järjestelmää musiikin raportoinnin ja tilityksen osalta. Ensimmäisiä osia järjestelmästä – Polaris REP ja Polaris DIS – kehitellään parhaillaan, ja kaikki kolme järjestöä ottavat ne käyttöön kuluvan vuoden aikana.
Tanskalainen Koda, norjalainen Tono ja Teosto ovat maailman tehokkaimpien järjestöjen joukossa, ja yhteistyöllä kustannustehokkuutta saadaan lisättyä entisestään.
”Olemme tehneet yhteistyötä epävirallisemmin jo vuosia, mutta nyt oli aika viedä yhteistyö uudelle tasolle. Yhteisen järjestelmän myötä voimme yhdenmukaistaa prosessimme sekä rakenteemme ja näin tuottaa oikeudenomistajillemme entistä enemmän lisäarvoa”, toteaa Kodan toimitusjohtaja Anders Lassen.
Polaris Nordicin myötä järjestöjen yhteistyö tiivistyy myös muun muassa järjestelmähankintojen osalta.
”Kilpailu oikeuksista käy yhä kovemmaksi. Haluamme osoittaa asiakkaillemme – säveltäjille, sanoittajille ja kustantajille – että teemme työtä heidän etujensa puolesta kustannustehokkaasti ja yhteistyössä”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.
Tällä hetkellä Polaris Nordic on kolmen pohjoismaisen järjestön hanke, mutta tavoitteena on laajentaa kumppanuusverkostoa.
”Oikeudenhaltijat odottavat meiltä mahdollisimman paljon tilityksiä. Maailmassa, jossa digitaalisuus kaventaa tulovirtaa, kustannustehokkuus on keino erottautua ja Polaris Nordic antaa siihen paremmat mahdollisuudet”, toteaa Tonon toimitusjohtaja Cato Strøm.
Lisätietoja:
Katri Sipilä, Teosto, puh. 040 580 3430, sähköposti: katri.sipila@teosto.fi
Cato Strøm, Tono, puh. +47 2205 7270, sähköposti: cato.strom@tono.no
Anders Lassen, Koda, puh. +45 33 30 63 01, sähköposti: AL@koda.dk
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry
Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo 85 vuotta. Rakkaudesta musiikkiin.
Teosto edustaa 27 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2012 kotimaasta esityskorvauksia 46,3 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen vähentämisen jälkeen tilitetään 87 prosenttia musiikintekijöille ja -kustantajille.
Avainsanat: