Teosto Slush Musicin pääyhteistyökumppaniksi

Report this content

Euroopan johtava kasvuyritystapahtuma Slush järjestää tänä syksynä ensimmäistä kertaa musiikkia, teknologiaa ja yrittäjyyttä yhdistävän sisartapahtuman Slush Musicin. Slush Music kokoaa 30. Marraskuuta –1. joulukuuta 1 500 osallistujaa kiihdyttämään miljardien arvoisen toimialan kehittymistä. Teosto on Slush Musicin pääyhteistyökumppani.

Teosto mukana kahdessa Slush Musicin ohjelmasisällössä

Teosto on mukana kahdessa Slush Musicin ohjelmasisällössä. Nelonen Median kanssa yhdessä toteutettava puheenvuoro käsittelee on demand -palveluiden roolia radion tulevaisuudessa ja musiikkisisältöjen lisensointia radion online-palveluihin.

Lisäksi Turo Pekari (Senior Advisor, Innovation and Discovery) Teoston kehitysyksiköstä on mukana Allen Bargfreden vetämässä keskustelussa blockchain-teknologian musiikkialalle tarjoamista uusista mahdollisuuksista.

-Pääyhteistyökumppanuuden tavoitteena on tuoda esiin musiikintekijöille tärkeitä ja ajankohtaisia keskustelunaiheita ja totta kai myös kartoittaa uusia ansaintamahdollisuuksia ja tulovirtoja nopeasti muuttuvalla musiikkialalla, toteaa Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä. -Lisäksi Slush Music on tiedonvälittäjä ja keskustelualusta, joka tarjoaa meille mahdollisuuden vahvistaa ja syventää olemassa olevia asiakas- ja yhteistyösuhteita musiikkialan avaintoimijoihin ja alalle palveluja tuottaviin kotimaisiin startup-yrityksiin, Sipilä jatkaa.

Slush Musicin ensimmäisen päivän ohjelma järjestetään Kaapelitehtaalla, ja seuraavana päivänä osallistujat siirtyvät Messukeskukseen 15 000 muun Slush-kävijän joukkoon. Julkaistuihin puhujiin lukeutuvat mm. Chris Barton, Shazamin perustaja, Allen Bargfrede, Rethink Musicin toimitusjohtaja ja perustaja, Benji Rogers, Pledge Musicin perustaja, Julie Knibbe, Deezerin tuotestrategiajohtaja sekä Samu Haber, Sunrise Avenuen solisti ja Comusic Ltd:n manageri.

Lisätietoja:

Jenni Pekkinen, viestintäjohtaja
Puh. 050 582 4323, jenni.pekkinen@teosto.fi

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo vuodesta 1928. Rakkaudesta musiikkiin.

Teosto edustaa 30 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2015 musiikintekijöille ja -kustantajille musiikinkäyttökorvauksia 53 miljoonaa euroa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit