Teostolta 16 miljoonaa euroa kotimaisille musiikintekijöille

Report this content

Teosto on maksanut 13.6. kesäkuun tilityksessään 16 miljoonaa euroa kotimaisille musiikintekijöille ja kustantajille. Tilitys koostuu pääosin vuonna 2012 kerätyistä musiikin esityskorvauksista.

Tilitystä on maksettu noin 9 300 säveltäjälle, sanoittajalle, sovittajalle ja kustantajalle. Keskimääräisen esityskorvauksen suuruus on noin 1 200 euroa ja tallentamiskorvauksen noin 260 euroa.

Kesäkuun tilitys sisältää Suomessa kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa euroa, NCB:n keräämiä tallennus- ja online-korvauksia 2,6 miljoonaa euroa sekä miljoona euroa suomalaisten tekijöiden teosten esittämisestä ulkomailla. Suurimmat erät ulkomailta maksetuista esityskorvauksista ovat peräisin Ruotsista, Ranskasta, Hollannista, Itävallasta ja Japanista.

Suomesta kerätyistä esityskorvauksista 20,4 miljoonaa euroa tilitetään ulkomaisille oikeudenomistajille.

Kotimainen musiikki soi hieman aiempaa vähemmän

Teoston tilityksessä käsitellyn tiedon perusteella Suomessa soiva musiikki on aiempaa useammin ulkomaista. Vuonna 2012 kaikesta Suomessa esitetystä musiikista reilut 61 prosenttia oli kotimaista, kun vuotta aiemmin esitysten kotimaisuusaste oli 66 prosenttia. Korkein kotimaisuusaste vuonna 2012 oli elävän musiikin tapahtumissa ja konserteissa, joissa lähes 80 prosenttia soitetusta musiikista oli kotimaista.

Teosto maksaa esitys- ja tallennuskorvauksia oikeudenomistajille neljästi vuodessa. Päätilitys on kesäkuussa, jolloin maksetaan suurin osa edelliseltä vuodelta laskutetuista esityskorvauksista.

Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka keräämät musiikinkäytön korvaukset menevät kulu­jen vähentämisen jälkeen suoraan säveltäjille, sanoittajille, sovitta­jille ja kustantajille.

Kesäkuun tilitys kotimaisille musiikintekijöille tilitysalueittain

Tilitysalue Euroa
Valtakunnallinen   radio (Yle) ja tv 5 111 211
Ylen maakuntaradiot 707 880
Kaupalliset   radiot 1 206 861
Elokuvat   135 829
Konsertit   2 702 600
Elävän musiikin tilaisuudet 2 252 587
Internet   259 779
Suomalaisten teosten ulkomaiset esitykset 1 039 150
NCB:n maksamat tallennuskorvaukset 2 595 844
Yhteensä   16 011 741

Lisätietoja:

Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen, Teosto, puh. 050 4499 575, sähköposti tomi.korhonen@teosto.fi

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo 85 vuotta. Rakkaudesta musiikkiin.

Teosto edustaa 27 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2012 kotimaasta esityskorvauksia 46,3 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen vähentämisen jälkeen tilitetään 87 prosenttia musiikintekijöille ja -kustantajille.

Avainsanat:

Liitteet & linkit