Uusi kirja musiikin tekemisestä vie koulut säveltämisen jäljille

Report this content

Uusi 25.11. julkaistava kirja Säveltäjyyden jäljillä – musiikintekijät tulevaisuuden koulussa rohkaisee tuomaan musiikin luovan tekemisen koululuokkiin. Kirjan ovat kirjoittaneet tutkijatohtori Heidi Partti ja musiikkitoimittaja Anu Ahola ja se on tehty yhteistyössä Teoston, ArtsEqual-hankkeen sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa.

Tutkimusten mukaan suomalaisilla musiikintunneilla soitetaan, lauletaan ja kuunnellaan musiikkia aktiivisesti ja monipuolisesti. Omia sävellyksiä, sovituksia tai improvisaatioita luokkahuoneissa ei silti juurikaan tehdä, vaikka musiikin luova tekeminen on sisältynyt valtakunnallisiin opetussuunnitelmateksteihin jo vuosikymmeniä.

”Kirja lähti liikkeelle siitä ihmetyksestä, miten jopa musiikin aktiiviharrastaja voi kulkea halki suomalaisen musiikkikasvatusjärjestelmän ammattilaisuuteen saakka säveltämättä koskaan omaa musiikkia. Vaikka opetussuunnitelmassa korostetaan luovuuden merkitystä, luokkahuoneiden arjessa lasten omalle musiikilliselle keksinnälle on vain vähän tilaa”, Heidi Partti taustoittaa.

Voiko kuka vain säveltää omia lauluja ja miten se onnistuu?

Säveltäjyyden jäljillä -kirjassa pohditaankin muun muassa sitä, kuka voi ja saa säveltää musiikkia.

”Tavoitteenamme on rohkaista ja innostaa opettajia kokeilemaan säveltämistä, sanoittamista ja luovuutta koululuokassa ja madaltaa kynnystä itse tekemiseen. Samalla haluamme omalta osaltamme viedä päättäjille viestiä siitä, miten tärkeää on varmistaa, että opettajilla on tarvittavat taidot ja resurssit musiikin luovan tuottamisen opetukseen”, kertoo Anu Ahola.

”Kirjassa tuuletetaan perinteisiä asenteita musiikin tekijyyteen. Lähestymme säveltämistä toimintana, joka on, tai ainakin pitäisi olla, kenen tahansa ulottuvilla. Kyse on siis myös tasa-arvosta, siitä, onko kaikilla oppilailla mahdollisuus aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen”, Heidi Partti painottaa.

Kirja liittyy osaltaan ArtsEqual-hankkeeseen, jossa tutkitaan taiteen mahdollisuuksia lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia. Samalla kirja pyrkii tukemaan peruskoulun uuden opetussuunnitelman tavoitteita, joiden mukaan luovat työtavat, monipuoliset käytännöt ja yhteistyö nousevat musiikkikasvatuksessa yhä merkittävämpään asemaan musiikin esittämisen ja kuuntelun rinnalle.

Taustalla Teoston BiisiPumppu-projekti

Kirjan pohjana toimi Teoston BiisiPumppu-kouluprojekti, jossa musiikin tekijät jalkautuivat kouluihin ja auttoivat yhteistyössä opettajien kanssa oppilaita tekemään omaa musiikkia osana musiikin ja äidinkielen tunteja. Projektin aikana pyrittiin löytämään ja kehittelemään uusia tapoja opettaa musiikin luovaa tekemistä luokkahuoneympäristössä.

”Projektissa tehtyjä havaintoja ja saatuja oppeja haluttiin hyödyntää mahdollisimman laajasti. Nyt julkaistavan kirjan muodossa musiikin tekijöiden ja opettajien oivallukset ja hyvät käytännöt voidaan jakaa kouluihin ympäri Suomen”, Teoston Tekijät ja kustantajat -ryhmän päällikkö Sirke Salovaara sanoo.

”Parhaassa tapauksessa pystymme tarjoamaan opettajille inspiraatiota ja ideoita siihen, miten musiikin tunneilla on mahdollista luoda omia teoksia. Tätä kautta saamme toivottavasti pitkällä tähtäimellä myös uusia musiikintekijöitä”, Salovaara jatkaa.

Kirjasta julkaistaan sekä painettu että sähköinen versio. Kirjan sähköistä versiota voi ladata maksutta täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/169020

Kirjan julkaisutilaisuus 25.11. Musiikkitalossa

Kirja julkaistaan 25.11. Uudistuva musiikkikasvatus, toimijuus ja tasa-arvo -seminaarin yhteydessä Helsingin Musiikkitalossa. Julkaisutilaisuudessa järjestetään klo 14.15–15.15 paneelikeskustelu, jossa keskustelemassa ovat tuottaja ja lauluntekijä Jukka Immonen, musiikinlehtori Tuomas Sidoroff, musiikkikasvattaja-tutkija ja lauluntekijä Anna Kuoppamäki sekä kirjan kirjoittajat Heidi Partti ja Anu Ahola. Lisäksi tilaisuudessa nähdään säveltäjien videotervehdys Niinistön koulun oppilailta.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja siihen voi ilmoittautua oheisen linkin kautta: https://fisme.fi/wp-content/uploads/2016/11/Fisme_ohjelma_161125.pdf

Lisätietoja

Tutkijatohtori Heidi Partti
p. 0400 941 699
heidi.partti@uniarts.fi

Teosto, viestintäjohtaja Jenni Pekkinen
p. 050 582 4323
jenni.pekkinen@teosto.fi

ArtsEqual, tiedottaja Heta Muurinen
p. 050 569 2904
heta.muurinen@uniarts.fi

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo vuodesta 1928. Rakkaudesta musiikkiin.

Teosto edustaa 30 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2015 musiikintekijöille ja -kustantajille musiikinkäyttökorvauksia 53 miljoonaa euroa. 

Avainsanat:

Liitteet & linkit