Terrafamen kesätyöpaikat ovat nyt haussa

Report this content

Terrafame on mukana keventämässä liikenteen päästöjä tuottamalla akkukemikaaleja kiihtyvässä kasvuvaiheessa olevan sähköautoteollisuuden tarpeisiin. Yhtiön akkukemikaalitehtaan ylösajo on parhaillaan menossa. Täydellä kapasiteetilla toimiessaan uusi tehdas on yksi maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista. Tehtaan päätuotetta, nikkelisulfaattia, pystytään valmistamaan 170 000 tonnia vuodessa, mikä riittää jopa miljoonan sähköauton akkuun.

”Kesätyöpaikka Sotkamossa antaa erinomaisen mahdollisuuden olla mukana tekemässä maailmasta pikkasen parempaa. Työpaikka Terrafamella antaa mahdollisuuden käytännössä työskennellä vähähiilisemmän tulevaisuuden eteen. Samalla kesätyöntekijöillä on mahdollista kerryttää arvokasta osaamista kansainväliseen akkuarvoketjuun kytkeytyvän yhtiön leivissä”, kertoo henkilöstöjohtaja Heini Hämäläinen.

Kymmenittäin erilaisia työmahdollisuuksia ainutlaatuisen tuotantoprosessin parissa

Terrafamesta puhuttaessa monella nousee mieleen kuva kaivosyhtiöstä ja työ omakotitalon kokoisen kaivosajoneuvon ratissa. Todellisuus on kuitenkin paljon monipuolisempi.

”Kaivos on erottamaton osa toimintaamme ja koko tuotantoprosessin alkupiste, mutta suurinpiirtein kolme neljäsosaa tuotannon parissa työskentelevistä terrafamelaisesta on kemianteollisuuden tehtävissä”, Hämäläinen kuvailee.

Tulevana kesänä Terrafame tarjoaa työpaikan yli sadalle kyvylle Sotkamossa. Teollisuusalueelta löytyy kymmenittäin erilaisia tehtäviä ja tarvetta on kiviautonkuljettajien lisäksi mm. kemiantekniikan, laboratorioalan, taloushallinnon ja kunnossapidon tekijöille. Tehtäviin voivat hakea myös alle 18-vuotiaat alan ammattiopintoja suorittavat opiskelijat.

Minkälaisia kesätyöt Terrafamella sitten oikeasti ovat? Katso videot, joissa Riku, Katri ja Oskari kertovat kokemuksistaan aiemmilta kesiltä.

Lisätietoja:

Tutustu kesätyöpaikkoihimme osoitteessa www.kykyjentalteenotto.fi ja hae viimeistään 31.3.2023!

Terrafame keventää liikenteen hiilijalanjälkeä toimittamalla globaalille akkuteollisuudelle vastuullisesti tuotettuja akkukemikaaleja. Terrafamen teollisuusalueella sijaitsee yksi maailman suurimmista sähköajoneuvojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuotantolinjoista. Laitos pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonan sähköautoon vuodessa. Terrafamen tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yksi teollisuuden pienimmistä.

Terrafamen integroitu, ainutlaatuinen ja energiatehokas tuotantoprosessi kaivoksesta akkukemikaaleihin sijaitsee yhdellä ja samalla teollisuusalueella. Se tarjoaa asiakkaille läpinäkyvän, jäljitettävän ja aidosti eurooppalaisen akkukemikaalien tuotantoketjun.

Terrafame Oy on perustettu vuonna 2015. Vuonna 2021 Terrafamen liikevaihto oli 378 miljoonaa euroa. Yhtiön teollisuusalueella työskentelee noin 1 500 henkilöä, joista noin puolet on kumppaniyritysten työntekijöitä.

Tilaa

Liitteet & linkit